Banana bread

Posted by on syys 24, 2015 in Kakut ja piirakat
8 Comments

Isäni äiti, Maija-mummi, leipoi aina kaikkiin juhliin kuivakakkua, jota kutsuttiin karhukakuksi. Karhukakussa maistuivat kaneli ja kardemumma ja jo pelkkä taikina oli herkullista. Ollessani lapsi hassuttelimme joskus äitini kanssa tekemällä ns. turhataikinaa. Turhataikina oli pieni kakkutaikina, josta ei ollut tarkoituskaan leipoa kakkua vaan syödä taikina sellaisenaan. Karhukakkutaikina soveltui mainiosti turhataikinaksikin. Turhataikinahetket ovat jääneet mieleeni onnellisina muistoina.

Turhataikinahetket tulivat mieleeni leipoessani tätä banana breadia. Inspiraatio syntyi kolmesta aivan liian ylikypsästä banaanista, joita ei enää sellaisenaan voinut syödä. Muistin nähneeni banana breadin ohjeen jossain ulkomailta tilatussa allergiakeittokirjassa ja kävin toimeen. Taikina on helppo tehdä ja valmista taikinaa oli pakko maistaa. Yllätys oli suuri, kun taikina maistui aivan karhukakkutaikinalle!



♥ 3-4 banaania
♥ 1,2 dl öljyä
♥ 2,4 dl sokeria
♥ 4,8 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
♥ 1,2 dl pellavansiemenrouhetta
♥ 1,5 tl leivinjauhetta
♥ 0,5 tl ruokasoodaa
♥ 0,5 tl kanelia (ceylon)
♥ 0,5 tl suolaa
♥ muutama rouhaisu vaniljamyllystä

Soseuta banaanit, öljy ja sokeri keskenään. Lisää loput ainekset ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi ja sileäksi taikinaksi. Kumoa taikina voideltuun leipävuokaan ja paista uunissa 180 asteessa noin 50-60 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen vuoasta irrottamista.

# # # # #

8 thoughts

  1. Soile

    24.9.2015

    Kuulostaa hyvältä! Milläköhän tuon pellavasiemenrouheen voisi korvata? Lapsi sattuu olemaan pellava-allerginen :/

    Vastaa

    1. Sopivatko pähkinät ja siemenet? Pähkinä- tai siemenrouhetta voisi kokeilla.

      Vastaa

  2. päivi

    24.9.2015

    Mitä vois laittaa jos nuo pellavansiemenet ei käy…eikä pähkinät, siemey yms ollenkaan..hmmm?

    Vastaa

    1. Suklaarouhetta, tosin ehken hieman vähemmän 🙂 Tai kuivahedelmiä pieninä paloina?

      Vastaa

  3. Maria

    19.4.2016

    Ihana ohje! Mitä luulet, voisiko riisijauhon korvata jollain muulla sopivalla jauholla?

    Vastaa

    1. Kiitos! Hyvin voi korvata itselle sopivilla jauhoilla tai jauhoseoksella .

      Vastaa

  4. Kiitos ihanasta ohjeesta, leipä jäi sisältä kivasti pikkaisen tahmeaksi 50min paistoajalla. Todella herkullinen. Itse käytin kaurajauhoja ja öljynä oliiviöljyä kun muuta ei ollut, toimi hyvin eikä oliiviöljy maistunut läpi.

    Vastaa

    1. Kiva kuulla, että onnistui hyvin ja maistui ?

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle päivi Peruuta vastaus