bataattinapit

Bataattinapit

Posted by on huhti 13, 2017 in Leivät ja sämpylät, Välipalat, Yleinen
2 Comments

Kuopus sairastui kevätflunssaan ja vietimme eilisen yhdessä kotona. Puuhailimme koko päivän ja teimme kotiinkin tilaa keväälle. Kävimme koko eteisen naulakon läpi ja pesimme talvivaatteet pois. Talvikengät siistimme ja lajittelimme sen mukaan menevätkö säästöön, myyntiin vai poistoon. Luistimet ja kypärät kannoimme varastoon.

Viherkasvit pääsivät suihkuun ja mullat vaihtoon. Pääsiäiskoristeet laitettiin esille ja narsissit ruukkuihin parvekkeelle. Ruokaakin ehdimme laittaa pitkän kaavan mukaan ja illalla innostuimme vielä leipomaankin.

Nämä aurinkoisen bataattinapit ovat loistavia aamu-, väli- tai iltapalaksi. Niitä on myös helppo napata mukaan evääksi. Kaunis vaalean oranssi väri nappeihin tulee runsaasta bataatista taikinassa. Bataatissa on reilusti kuitua, C-vitamiinia, beetakaroteenia sekä B6-vitamiinia.

Näyttävän tarjottavan napeista saa kokoamalla kahden napin väliin haluamiaan täytteitä (esim. kasvijuustoa, leikkelettä ja vihanneksia). Napit ovat parhaimmillaan uunituoreina, mutta hieman lämmittämällä ne mehevöityvät myös uudelleen.

Meillä koko pellillinen menee kertaistumalta, mutta jos nappeja jää paljon yli, kannattaa ne pakastaa. Iloinen yllätys oli, että meillä kovin valikoivasti syövä kuopuskin söi näitä useamman iltapalalla. Hieman kauhistuneena sitten naureskeli, ettei voi uskoa syöneensä bataattia 🙂


♥ 1 keskikokoinen bataatti
♥ 3,75 dl hienoa, gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper FinMix)
♥ 1 rkl leivinjauhetta
♥ 1 tl suolaa
♥ 50 g maidotonta margariinia
♥ 1 dl riisimaitoa (muuta kasvimaitoa)

Kuori ja paloittele bataatti. Kypsennä bataatti joko pienessä vesimäärässä kattilassa keittämällä tai mikroaaltouunissa (täydellä teholla noin 5-8 minuuttia). Soseuta bataatti sileäksi soseeksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää maidoton margariini ja nypi se jauhojen joukkoon. Lisää kulhoon bataattisose sekä riisimaito. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Taikinasta pitäisi muodostua sekoitettaessa pehmeä pallo. Ellei näin käy, lisää riisimaitoa lusikallinen kerrallaan, kunnes koostumus on oikea.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja painele siitä käsin noin 1 cm paksuinen levy. Ota muotilla tai snapsilasilla levystä pyöreitä nappeja ja siirrä ne leivinpaperin päälle uunipellille.

Paista bataattinappeja 200 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä pintaan. Tarjoile lämpimänä.

# # # # # #

2 thoughts

  1. Elli

    22.8.2017

    Hei! Tein bataattinappeja muokaten reseptiä niin, että jauhoina käytin meille sopivia kaurajauhoja. Taikina jäi takertuvaiseksi, eikä esimerkiksi tuo snapsilasilla palojen ottaminen onnistunut. Tekeekö jauhomuutos tuon, vai miten olisin saanut taikinasta vähemmän tarttuvan? Maku oli kuitenkin loistava 🙂

    Vastaa

    1. Hei! Kaurajauhojen ominaisuudet eivät ole minulle niin tuttuja, kun se on meillä kiellettyjen listalla. Ensi kerralla taikinaan kannattaa lisätä hieman ohjetta enemmän jauhoja, mikäli tuntuu kovin tarttuvaiselta. Myös snapsilasin reuna kannattaa jauhottaa ennen palojen ottamista. Kiva, että maku oli kuitenkin kohdillaan 🙂

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Elli Peruuta vastaus