Joulu

Jouluun herkkuja -kooste

Posted by on joulu 19, 2016 in Joulu, Yleinen
No Comments

Jouluaattoon on enää viisi yötä! Miten se joulu aina pääseekin yllättämään? Meillä on viimeiset kolme viikkoa pidetty sairastupaa, joten lähes kaikki jouluvalmistelut ovat jääneet jouluviikolle. Joulukuusen kävi kuopus eilen valitsemassa mieheni kanssa ja tänään kuusi koristellaan yhdessä. Tonttu tuo joka vuosi molemmille lapsille yhden uuden oman kuusenkoristeen joulukuuseen ripustettavaksi ja tänä aamunakin tonttusukista löytyivät uudet joulupallot. Lahjahankinnat ovat jo loppusuoralla, mutta siivous jää kyllä viime hetkille. Jouluherkkuja olemme sentään leiponeet pikkuhiljaa valmiiksi. Osa on syöty heti, mutta jotain on jäänyt pakastimeenkin joulupäiviä odottelemaan.

Pipareita leivoimme ensimmäisen kerran jo itsenäisyyspäivänä, mutta sen jälkeen niitä on tehty lisää jo pariinkin otteeseen. Kaikettomasta piparitaikinasta rakentuu myös piparkakkutalo hienosti. Sopivia koristeita löytyy kakunkoristeista (mm. DrOetker) sekä irtokarkkivalikoimista. Myös sokerimassasta saa taiteiltua omannäköisiään koristuksia.

Kookoslumipalloja ja suklaisia kvinoa-kookospalloja teimme taas pikkujouluihin kaikille yhteisiksi tarjottaviksi. Ne valmistuvat helposti ja nopeasti, säilyvät mainiosti muutaman päivän jääkaapissa ja maistuvat kaikille.

Riisimurosuklaat ovat lastemme joulun suklaakonvehteja. Nämäkin voi tehdä jo hyvissä ajoin valmiiksi jääkaappiin ja käyttämällä erilaisia muotteja, niistä saa näyttävän tarjottavan vaikka ihan joulupöytäänkin.

Lumiukkokeksit ovat lastemme suosikkeja! Koristelu vaatii hieman vaivaa ja aikaa, mutta on varmasti sen arvoista. Lumiukot ovat hauska herkku myös talvisiin lastenjuhliin.

Jouluaattoa pääsemme viettämään vanhempieni luokse sisareni perheen kanssa. Luvassa on siis vilinää ja vilskettä sekä jouluruoista ja -herkuista notkuvat pöydät. Olen luvannut tehdä omille lapsilleni mukaan kaikettomia herkkuja sekä leipoa aikuisille hyvin kaikellisen jäädytettävän juustokakun jälkiruoaksi, mutta muutoin pääsemme valmiiseen pöytään nautiskelemaan. Tapaninpäivää vietämme toisten isovanhempien luona mieheni siskon perheen kanssa ja tuolloinkin luvassa ihania ruokia ja lasten leikkejä. Muina päivänä rauhoitumme kotiin nauttimaan yhteisestä lomasta.

Joulusuklaat

Posted by on joulu 4, 2016 in Jälkiruoat, Joulu
No Comments

Joulukuu alkoi meillä sairastelun merkeissä. Lapset nappasivat jostain vatsataudin ja sen kanssa on jo viikko vierähtänyt. Täällä kotona sairastupaa ylläpitäessä on ollut hyvin aikaa suunnitella tulevan joulun herkkuja, ruokia ja leivonnaisia.

Piparkakkuja olimmekin leiponeet jo aiemmin, mutta itsenäisyyspäivänä pidämme vielä perinteiset piparitalkoot, joihin kuuluu pipareiden leipominen lasten kanssa tonttulakit päässä kynttilän valossa joululauluja kuunnellen. Piparitalkooperinne tulee omasta lapsuudestani, jolloin aina äitini kanssa leivoimme ensimmäiset piparkakut itsenäisyyspäivänä. Pikkusiskoni keskittyi aina enemmän taikinan syömiseen (vielä aikuisenakin 🙂 ), mutta pipareita tuli silti aina koko joulun ajan tarpeiksi. Itse pidän eniten hieman raaoiksi jääneistä, pehmeän sitkeistä pipareista, joten yksi pellillinen paistettiin aina minulle sellaiseksi. Salaa toivon mielessäni, että piparitalkoot jäävät myös omien lasteni mieleen onnellisena muistona joulun odotuksesta.

Esikoinen on haaveillut erilaisista maustetuista suklaista nähtyään kaupoissa suklaalevyjen tarjonnan. Näin joulun alla teinkin hänelle omat suklaat erilaisin herkkumaustein. Suklaaseen voi valita koristeiksi ja mausteeksi erilaisia keksejä, karkkeja, kuivattuja marjoja ja hedelmiä tai marjajauheita oman maun mukaan. Meillä valikoitui mausteeksi tällä kertaa piparkakut, piparmintun makuiset karkkikepit, ruusunmarjarouhe sekä kuivatut karpalot. Nämä käyvät hyvin myös lahjaksi ja pieneksi muistamiseksi vaikka työkavereille tai lasten opettajille.



♥ laadukasta tummaa suklaata tai riisimaitosuklaata
kaikettomia piparkakkuja, piparminttukarkkikeppejä, kuivattuja karpaloita, ruusunmarjarouhetta

Murenna piparkakut, murskaa karkkikepit ja silppua karpalot pienemmiksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa. Kaada suklaa ohueksi kerrokseksi silikoniseen leivonta-alustan päälle tai lautaselle leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle “mausteet”. Anna suklaan jähmettyä rauhassa. Kun suklaa on kovettunut, irrota se alustastaan ja leikkaa terävällä veitsellä sopiviksi annospaloiksi.

Joulukalenterit 2016

Posted by on marras 23, 2016 in Joulu, Yleinen
No Comments

Joulukuu ja joulun odotus lähestyvät. Joulukalenterit ilmestyivät kauppoihin jo useita viikkoja sitten ja meidänkin lapsemme ovat tarkastelleet tarjontaa huolella. Allergisille helpoin valinta olisivat perinteiset kuvakalenterit, mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy runsaasti. Erilaisia tavarakalentereita on nykyään paljon ja sopivia karkkikalentereita sekä maidottomia suklaakalentereitakin löytyy. Meillä tehdään tänäkin vuonna suklaajoulukalenterit perinteisesti itse, tuunaamalla tavallinen kalenteri riisimaitosuklaalla. Lapsille kun on tärkeää saada valita kaupasta kalenteri mieluisalla kuvalla. Ryhmä Hau -kalenteri oli tämän vuoden valinta 🙂

Ohje joulukalenterin tuunaamiseen

Itse tehden saa juuri sellaisen kalenterin kuin haluaa. Erilaisista pienistä pussukoista tai rasioista kokoamalla saa kalenterin, johon voi piilottaa sopivia pieniä yllätyksiä. Meillä on ollut monena jouluna käytössä tontun sukat, joihin ilmestyy joulukuun ajan joka yö jokin yllätys. Usein itsenäisyyspäivänä sukista on löytynyt muotteja mumman perinteisiin piparitalkoisiin, aatonaattona joulukuusenkoriste, välillä herkkuja, välillä tarroja, hiuspinnejä, Gogo-ukkeleita, mikä milloinkin on tuntunut sopivalta.

Olen listannut alle tämän vuoden kaikettomia joulukalentereita ainesosaluetteloineen. Tarkistathan kuitenkin aina vielä ostaessasi kyseisen kalenterin ainesosaluettelon, että tuote on varmasti teille sopiva!

Suklaakalenterit 

Maidottomia, soijattomia ja pähkinättömiä suklaakalentereita löytyy ainakin kaksi eri vaihtoehtoa.

  • Moo Freen maidoton suklaajoulukalenteri sisältää riisimaitosuklaata (sokeri, kaakaovoi, riisijauho, kaakaomassa, auringonkukkalesitiini, luonnollisia makuaineita).
  • Plamilin vastaava suklaajoulukalenteri on riisimaitosuklaasta (ruokosokeri, kaakaovoi, riisijauhe, kaakaomassa, auringonkukkalesitiini). Näitä myyvät Ruohonjuuri sekä jotkin Punnitse & Säästä -myymälät sekä Ekolo.
Karkkikalenterit
  • Jelly Belly -joulukalenterissa luukkuun kätkeytyy pieni pyramidipussillinen Jelly Beans -karkkeja (sokeria, glukoosisiirappia, vettä, muunnettua tärkkelystä, pintakäsittelyaineita, aromeja, happoja, kookosöljyä, hedelmä- ja kasvitiivisteitä, värejä, saattaa sisältää pieniä määriä soijaa ja vehnää) jouluisina makuina.
  • Duudson-karkkikalenterissa on salmiakkia (sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, muunnettu perunatärkkelys, vesi, sokerisiirappi, liivate, lakritsiuute, salmiakki, happamuudensäätöaineet, värit, aromit, pintakäsittelyaineet, suola).
  • Halvan karkkikalenterissa makuina ovat persikka, banaani, mansikka ja lakritsi (sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, siirappi, liivate, muunnettu perunatärkkelys, lakritsiuute, sakeuttamisaine, happamuudensäätöaineet, värit, aromit, pintakäsittelyaineet, suola).
  • Haribon karkkikalenterissa on paljon erilaisia karkkeja (glukoosisiirappi, sokeri,liivate, rypälesokeri, happamuudensäätöaine: sitruunahapop, aromeja, värit: kurkumiini, karmiinit, klorofyllikuparikompleksit, kasvihiili, kasvisöljy, pintakäsittelyaineet: mehiläisvaha, karnaubvaha, hedelmämehutiiviste 5 %: omena, appelsiini, sitruuna, mansikka, vadelma, ananas, paahdettu sokeri, kasvirasva, kosteudensäilyttäjä: sorbitolisiirappi, raakalakritsi, ruokasuola)
Tavarakalenterit
  • Lego-kalenterit ovat monien lasten suosikkeja. Legon kalentereissa jokaisesta luukusta tulee pieni koottava legohahmo tai -rakennelma. Vaihtoehtoina löytyy tänä vuonna Lego City, Lego Friends sekä Lego Star Wars.
  • Playmobililtakin löytyy nykyään omia joulukalentereita, joiden aiheet ovat tänä vuonna “Poliisi ja jalokivivaras” sekä “Kuninkaallinen luisteluretki”.
  • Brion joulukalenterista tulee joka päivä juna-aiheinen yllätys. Muumi kirjajoulukalenterista löytyy päivittäin pieni muumikirja ja perinteisestä muumikalenterista muumihahmo.
  • UEFA Champions League -joulukalenteri on varmasti pikku futaajille mieleinen. Luukuista ilmestyy mm. Star Players ja trio-kortteja.
  • Schleichin maatilakalenterissa yllätyksinä on maatilan eläimia ja tavaroita, hevoskalenterissa hevosia ja niiden tarvikkeita. Schleichilta löytyy tänä vuonna myös dinosaurus- ja keijuaiheiset kalenterit.
  • Disneyltä löytyy joulukalentereita (mm. Frozen, Cars), joissa yllätyksinä on kyniä, leimasimia, tarroja yms. pikkutavaraa. Myös Peppi Pitkätossu joulukalenteri sekä Barbien joulukalenteri löytyvät markkinoilta.

Iloista ja yllätyksellistä joulun odotusta!