tahnat ja kastikkeet

Raparperi-chiahilloke

Posted by on heinä 12, 2017 in Jälkiruoat, Levitteet, tahnat ja kastikkeet, Välipalat
No Comments

Esikoinen oli toivonut jo pitkään lemmikkieläintä. Allergiatestien mukaan hän on allerginen useammille eläimille, mutta käytännössä olimme huomanneet oireita vain kissoista. Itsekin olen kissoille allerginen enkä voi olla pitkään kissa-asunnossa edes antihistamiinin turvin. Allergiasairaalasta olimme kyselleet lemmikkiasiaa esikoista hoitavalta lääkäriltä ja saaneet vastaukseksi, ettei hän suosittele minkään karvaisen lemmikin hankkimista.

Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja täyttäessään 8-vuotta esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi kääpiöhamsterin. Hamsteri sai nimekseen Ella ja hän ilahdutti koko perhettä olemassa olollaan. Kenellekään ei Ellasta eikä hänen puruistaan ja heinistään tullut oireita. Olimme onnellisia hamsterin omistajia ja Ella kulki matkassamme mm. mökille. Ellan elämä päättyi kuitenkin odotettua aiemmin viime viikonloppuna.

Ella on nyt haudattu isovanhempien takapihalle ja kaikki tarvikkeet pakattu varastoon. Jatkossa on pohdittava muuttaako luoksemme uusi hamsteri vai uskaltaudummeko kokeilemaan jotain toista eläintä. Uskon lemmikin olevan lapsille ja koko perheelle hyväksi. Toki oireilun rajoissa. Toistaiseksi jatkamme kuitenkin kesälomaamme ilman eläinystäviä.

Siirtolapuutarhan raparperit puskevat edelleen uusia, kapoisia varsia. Piirakkakiintiö on jo tullut täyteen, joten tällä kertaa tein raparpereista hilloketta. Ohjeeseen ei tule lainkaan valkoista sokeria vaan hilloke makeutetaan vaahterasiirapilla ja oikea koostumus saadaan aikaan chiansiemenillä. Kirpsakka raparperihilloke maistuu mainiosti puurojen kanssa, jogurtissa, lettujen ja pannukakkkujen kera, jäätelön päällä sekä on herkkua myös keksien ja juustojen kanssa.



♥ 0,5 l ohuita raparperinvarsia kuorittuna ja hienonnettuna
♥ 0,5-1dl vettä
♥ 10 rouhaisua vaniljaa myllystä
♥ 0,25 dl vaahterasiirappia
♥ 1 tl sitruunamehua
♥ 1 rkl chiansiemeniä

Pese ja kuori ohuet raparperinvarret. Hienonna ne pieniksi paloiksi ja mittaa kattilaan veden kanssa. Rouhi joukkoon vanilja. Kiehauta ja anna porista hiljaksiin kunnes raparperit pehmenevät. Jäähdytä raparperisose ja kaada se sen jälkeen tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Mittaa mukaan vaahterasiirappi, sitruunamehu ja chiansiemenet. Käytä konetta, kunnes saat tasaisen raparperisoseen. Kaada sose lasipurkkiin ja sulje kannella. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia. Makeutta voit vielä säädellä lisäämällä tarvittaessa vaahterasiirappia hillokkeen joukkoon.

Jälkiruokamaljat suolakinuskikastikkeella

Posted by on syys 28, 2016 in Jälkiruoat, tahnat ja kastikkeet
4 Comments

Lasten kanssa on alkanut joka syksyinen tutkimusrumba. Molempien lasten kanssa käynnit allergialääkäreillä ja muissa tutkimuksissa ajoittuvat syksyyn sekä kevääseen. Kuopuksen kanssa kävimme jo maitoaltistuksessa ja allergialääkärin vastaanotolla sekä verikokeissa. Harmillisesti verinäytteen otto ei tällä kertaa sujunutkaan yhtä helposti kuin aiemmin, joten verta ei saatu kerralla tarpeeksi. Näin ollen joudumme käymään verikokeissa vielä uudelleen. Rajoitetun ruokavalion ja lääkitysten vuoksi säännölliset verikokeet ovat tarpeen vähintään kerran vuodessa. Tuolloin katsotaan perusverenkuvan lisäksi mm. maksa-arvot sekä ravitsemuslabrat. Toistaiseksi kaikki arvot ovat aina olleet kunnossa.

Esikoisen kanssa olimme viime viikolla rasitusspirometriassa (astmatutkimukset). Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänelle tehtiin spirometria, aiemmin olemme käyneet oskillometriassa. Seuraavaksi on vuorossa käynti Allergiasairaalassa lääkärin ja ravitsemusterapeutin vastaanotoilla. Loppuvuodesta tiedossa on vielä gastroskopia eli ruokatorven tähystys. Edellisestä tähystyksestä on vierähtänyt aikaa jo pari vuotta, joten enää ei ole mahdollista sitä lykätä. Toimenpide ja siihen liittyvä nukutus jännittävät joka kerta yhtä paljon niin lasta itseään kuin vanhempiakin. Aiemmat tähystykset on aina tehty yksityisesti Tampereella, mutta nyt tutkimus on tulossa Lastenklinikalla. Tähystys on ainoa keino todella nähdä missä kunnossa ruokatorvi ja vatsalaukku ovat. Tähystyksen yhteydessä otetaan aina koepaloja, joista tutkitaan mm. eosinofiilien määrä. Esikoisen lääkitystä on nyt tänä syksynä saatu vähennyttyä onnistuneesti, mutta tärkeää on nähdä, onko sillä kuitenkin ollut vaikutusta ruokatorven tilanteeseen.

Näiden kaikkien käyntien ja niiden aiheuttaman jännityksen ja stressin vastapainoksi olemme nauttineet ihanan aurinkoisista ja lämpimistä syyspäivistä ulkoillen. Ulkoilujen päälle maistuu ruokakin paremmin ja välillä innostumme tekemään kunnon jälkiruokiakin. Tämä syksyinen ja näyttävä jälkiruoka voidaan koota mihin tahansa juomalaseihin annoksiksi tai suurempaan maljaan. Herkullinen suolakinuskikastike valmistetaan kookoskermasta. Valmiissa kastikkeessa ei kookoksen makua enää erota. Tavallisen kinuskikastikkeen saa samalla ohjeella jättämällä vain suolan pois. Kinuskikastike on ihanaa jäätelön, marjapiirakoiden ja jäisten marjojen kanssa.



♥ sopivia keksejä
♥ kookoskermavaahtoa
♥ jäisiä marjoja

♥ 2 dl kookoskermaa
♥ 0,5 dl sokeria
♥ 1,5 dl fariinisokeria
♥ ripaus suolaa
♥ suolahiutaleita

Valmista ensin kinuskikastike. Mittaa kattilaan kookoskerma sekä sokerit ja lisää ripaus suolaa. Kuumenna sekoitellen kiehuvaksi ja anna sitten poreilla hiljaksiin miedolla lämmöllä 15-30 min kunnes kastike sakenee.

Murenna keksit ja annostele lasien tai maljojen pohjalle. Annostele päälle kookoskermavaahtoa. Asettele vaahdon päälle haluamiasi hieman vielä kohmeisia marjoja. Juuri ennen tarjoilua valuta annosten päälle suolakinuskikastiketta hieman lämpimänä ja koristele lopuksi annokset suolahiutaleilla.

Lakritsi-mansikkahillo

Posted by on kesä 30, 2016 in Jälkiruoat, Levitteet, tahnat ja kastikkeet
No Comments

Juhannuksena nautittiin ihanasta auringosta. Lapset viihtyivät uimarannalla pulikomassa sekä rantakallioilla kiipeilemässä kivillä ja leikkimässä lätäköissä. Onkimaankin pääsimme ja saaliiksi saimme ahvenia, lahnoja ja yhden pienen silakan. Kotimaiset mansikat kypsyivät parhaimmilleen juuri juhannukseksi, joten niillä on herkuteltu oikein urakalla. Siirtolapuutarhamökillä oma mansikkamaa tuottaa yleensä satoa pitkälle loppukesään saakka, mutta talven varalle ja lettujen kanssa syötäväksi keittelin jo pari purkillista mansikkahilloakin. Tällä kertaa maustoin hillon raakalakritsijauheella, joka antaa mukavasti potkua perinteiseen makeaan hilloon.



♥ 1 l mansikoita
♥ 1,25 dl vettä
♥ 3 dl hillosokeria
♥ 1,5 tl raakalakritsijauhetta

Perkaa mansikat ja halutessasi puolita suurimmat marjat. Laita mansikat ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes kattilasta alkaa nousta vesihöyryä. Lisää sitten hillosokeri pienissä erin samalla varovasti sekoitellen. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä sitten lämpöä. Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kymmenisen minuuttia. Kuori pinnalta vaahto lusikalla. Anna jäähtyä kattilassa noin puoli tuntia välillä hieman sekoittaen. Ripottele joukkoon raakalakritsijauhe ja sekoita kevyesti. Purkita kuumennettuun lasipurkkiin. Hillo kiinteytyy lopulliseen muotoonsa noin vuorokaudessa jääkaapissa.