Tuotelöydöt

Kaiketonta Tallinnassa 2

Posted by on elo 4, 2017 in Tuotelöydöt, Yleinen
No Comments

Olimme taas perinteisellä kesäreissullamme Tallinnassa. Viime kesän reissusta voit lukea täältä.

Aiempien hyvien kokemusten perusteella pakkasimme vain kuopukselle varuiksi omia ruokia mukaan, mutta muuten luotimme löytävämme tarvitsemamme Tallinnan ruokakaupoista. Laivamatkan menimme tuttuun tapaan omilla eväillä.

Ruokakaupoista löytyy mukavasti erikoisruokavalioihin sopivia “maitotuotteita” (kasvimaidot, margariini, jogurtit, jäätelöt), mutta leivät osoittautuivat tällä kertaa haasteellisiksi. Joka kaupassa tuntui olevan vain yhtä ja samaa gluteenitonta leipää, joka sisälsi tattaria ja soijajauhoa. Alkuun lapset saivatkin sitten vain riisikakkuja. Viimein löysimme sopivan paahtoleivän Kalamajan kaupunginosan Selveristä.

Hotellihuoneessamme oli taas jääkaappi, vedenkeitin ja mikro, joten omien eväiden ja ruokien säilyttäminen ja lämmittäminen onnistui helposti. Hotellin aamiaisbuffasta ei lapsille sopivaa syötävää hedelmien lisäksi löytynyt, joten aamiaisellekin menimme oman eväspussukan kanssa. Välillä keräsimme katseita, kun kaivoin käsilaukustani pöydälle omat riisimaidot, Keijut, leivät ja murot.

Uusiakin tuotteita löysimme kauppojen hyllyiltä kokeiluun. Lapset ilahtuivat eniten Gullon hain muotoisista pienistä suklaakekseistä (sis. soijalesitiiniä) sekä erilaisista pähkinättömistä valipalapatukoista. Uskaltauduimme maistamaan myös ns. possusipsejä (pork rinds), jotka on valmistettu porsaan nahasta ja maustettu suolalla. Rasvaa ja suolaa sipsit sisältävät ikävän paljon, mutta proteiinia ilahduttavan runsaasti (63g/100g).

Jännityksen paikka on aina ravintolassa syöminen allergisten lasten kanssa. Allergiakortit matkassa onnistuimme kuitenkin syömään onnistuneesti kolmessa eri ravintolassa ja vielä neljäskin toimiva ravintola olisi löytynyt!

Hyvä kokemus oli Kalamajan kaupunginosasta löytyvä täysin gluteeniton ravintola Kivi Paber Käärid. Ravintola mainostaa olevansa 100% gluteeniton ja ruokalistaan on selvästi merkitty, onko ruoka-annos laktoositon, maidoton tai vegaaninen. Pitkä allergialistamme ei aiheuttanut pienintäkään ihmettelyä henkilökunnassa vaan palvelu oli erittäin ystävällistä ja avuliasta. Kokki valmisti esikoisellemme erikseen oman kaikettoman annoksen (josta ylläoleva kuva) ja se osoittautui herkulliseksi. Valittavana olisi ollut myös bataattiranskalaiset, mutta lapset halusivat perinteiset versiot.

Vatsansa täyteen lapset saivat myös Amarillossa, jossa sopivaksi osoittautui suoraan lasten listalta valittu kana-annos (ranskalaiset, broilerin rintafile ja vihanneksia). Tosin kuulin sivusta keskustelun toisen asiakkaan ja tarjoilijan välillä, josta selvisi, että ranskalaiset paistetaan samassa öljyssä gluteenia sisältävien tuotteiden kanssa, joten keliaakikoille sekä kovin herkille vilja-allergikoille ne eivät sovi.

Viru-hotellin kesäbuffetista löytyi lapsille sopivia jauhelihapihvejä, ranskalaisia, vihanneksia ja hedelmiä sekä marjoja.

Kokeilematta jäi vielä paljon mainetta kerännyt F-hoone, jossa huhujen mukaan allergistenkin ruokailut onnistuvat. Ensi kerralla sinne siis testaamaan pitävätkö puheet paikkansa!

Suklaajoulukalenteri

Posted by on marras 29, 2015 in Joulu, Tuotelöydöt, Yleinen
3 Comments

Syksy on edennyt hurjaa vauhtia ja ylihuomenna on jo joulukuu! Ensimmäiset joulukalenterit ilmestyivät kauppoihin pari kuukautta sitten, joten niitä on ehditty meillä pohtia jo useampaan otteeseen. Lapset toivoivat itselleen tänä vuonna suklaajoulukalentereita. Ilahduttavasti nykyään löytyy markkinoilta kolme erilaista maidotonta, pähkinätöntä ja gluteenitonta suklaajoulukalenteria. Riisimaitosuklaakalentereita valmistavat Plamil, MooFree ja Dammenberg. Dammenbergin suklaa sisältää soijalesitiiniä, mutta kahdessa muussa kalenterissa suklaan lesitiini on auringonkukasta. Näitä kaikettomia suklaajoulukalentereita myy pääkaupunkiseudulla ainakin Ruohonjuuri, Ekolo ja mm. Kampin K-supermarket. Myös useammasta nettikaupasta saa näitä tilattua.

Meillä pulmaksi tuli se, että lapset olivat jo lähikaupassa nähneet tavallisia suklaajoulukalentereita. Esikoinen oli iskenyt silmänsä Kätyrit-kalenteriin ja kuopus haaveili Cars-kalenterista. Heille oli tärkeää päästä itse valitsemaan kalenterinsa useasta vaihtoehdosta muiden lasten tapaan. Lapset saivatkin siis valita lähikaupasta mieleisensä suklaakalenterit ja lupasin vaihtaa niihin heille sopivat suklaat.

Täyttäessään suklaakalenterin itse, voi siihen ostaa mieleistään suklaata tai vaikka useampaa erilaista eri päiville. Itse ostin levyn riisimaitosuklaata, valkoista riisimaitosuklaata sekä tummasuklaahippuja (maidoton, soijaton). Valkosuklaa jäi lopulta käyttämättä tähän, sillä riisimaito- ja tummasuklaa riittivätkin hyvin täyttämään kaksi kalenteria.

Suklaiden vaihto kalenteriin on helppoa. Avaa kalenterin pahvikuori varovaisesti toisesta päästä (terävä veitsi on hyvä apuväline) ja irroita sisällä oleva muovinen suklaamuotti (se on yleensä liimattu keskeltä muutamasta kohdasta kuoreen kiinni). Ota suklaat muotista talteen muille syöjille ja tiskaa muotti huolella. Kuivaa puhdas muotti tarkasti. Sulata sopivaa suklaata ja valuta muottiin. Anna jäähtyä ja jähmettyä rauhassa. Sujauta muotti suklaineen takaisin kalenterin pahvikuoreen ja kiinnitä tarvittaessa kohdilleen (tarkista, että suklaat osuvat luukkujen kohdille) vaikka parilla teipin palasella. Liimaa tai teippaa kuori uudelleen kiinni ja kalenteri on valmis pienille joulunodottajille.

Rieskat

Posted by on loka 6, 2015 in Leivät ja sämpylät, Tuotelöydöt, Yleinen
No Comments

Työelämään paluun kunniaksi vietin viime sunnuntain keittiössä. Suunnittelin tekeväni jääkaapin ja pakastimen täyteen, jotta viikolla voisi töiden jälkeen vain lämmittää valmista. Parin päivän kokemus oli jo ehtinyt kertoa, että lapset olivat todella nälkäisiä kotiuduttuamme työ-/koulu-/tarhapäivän jälkeen eivätkä millään olisi malttaneet odotella ruoan valmistumista.

Sunnuntaina valmistin siis valmiiksi kaksi lämmintä ruokaa (kreikkalaista kanaa ja kurpitsakeittoa), leivoin rieskoja ja tutustuin ensi kertaa kikherneliemen mahdollisuuksiin tekemällä vegaanisia marenkeja. Lopputulokset olivat onnistuneita eikä viikolle kovin paljoa jäänyt syömistä.

Rieskat on tehty Semperin ohjetta mukailemalla. Välillä olemme ostaneet kaupan pakastekaapista valmista riisi-perunarieskaa, mutta siinä koostumus ei mielestäni ole aivan kohdillaan. Tällä ohjeella rieskoista tulee aivan kuin aitoa lapinrieskaa. Porkkanasose antaa rieskoille hieman väriä sekä lisämakua. Parhaimmillaan nämäkin ovat uunituoreena, joten ylijääneet kannattaa pakastaa ja sulattaa aina vain kerralla syötävä määrä leivänpaahtimessa.

Rieskan päällä maistuu uusi tuotelöytömme, Violifen kasviperäinen “juusto”. Juustoa korvaavat tuotteet ovat aiemmin olleet meille vähissä soijan ja pähkinöiden sopimattomuuden vuoksi, mutta Violifen tuotteet ovat kookospohjaisia. Hieman yllättäen ainakin näissä Violifen juustoviipaleissa myös maku ja koostumus ovat melko juustomaiset! Joskus on testattava myös heidän pizzajuustonsa sekä tuorejuustotyyppiset levitteet.



♥ 50 g maidotonta margariinia
♥ 3 dl vettä
♥ 0,5 dl perunakuitua (Pofiber)
♥ 25 g hiivaa
♥ 1-2 dl porkkanasosetta (tai muuta juuressosetta)
♥ 1,5 tl suolaa
♥ 7-8 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semperin Grov Mix)

Sulata rasva, lisää vesi ja perunakuitu. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja liuota sitten joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon muut ainekset. Porkkanasoseen ja jauhojen tarkka määrä riippuu soseen paksuudesta. Anna taikinan nousta liinalla peitettynä puolisen tuntia.

Jaa taikina 16 osaan ja muotoile ne käsin pieniksi, litteiksi rieskoiksi. Taikina on helposti käsiteltävää. Siirrä rieskat leivinpaperin päälle uunipellille ja pistele niihin haarukalla reikiä. Paista uunissa 225 asteessa 7-9 minuuttia kauniin värisiksi.