Hedelmävartaat suklaakastikkeella

Posted by on maalis 25, 2016 in Jälkiruoat
No Comments

Pääsiäispupu on valmistautunut ensi sunnuntaihin ja haalinut ympäri kaupunkia lapsille sopivia pääsiäisherkkuja. Nykyään kaupoista löytyy ilahduttavan paljon myös lähes kaikettomia pääsiäisnameja ja pupulla riittää pääsiäisaamuna piilotettavaa. Pari vuotta sitten riisisuklaamunia ei vielä löytynyt kaupoista (tai en ainakaan osannut niitä oikeista paikoista etsiä) ja epätoivo uhkasi iskeä. Lapset odottivat entiseen tapaan suklaamunia ja olin päättänyt, että niitä he myös saavat. Esikoinen kun oli suurimman osan siihen astisesta elämästään saanut syödä lähes kaikkea, joten suklaamunat yllätyksineen olivat tuoreessa muistissa. Harkitsin alkavani itse tehdä muotilla munia riisimaitosuklaasta, mutta en löytänyt sopivia muotteja. Lopulta löysin ystäväni kautta suklaamestari Eero Paulamäen, joka lupasi tehdä lapsilleni suklaamunat. Toimitin hänelle monta levyä riisimaitosuklaata ja pienet yllätykset munien sisälle laitettavaksi. Munista tuli upeat ja lapset sekä äiti olivat onnellisia.

Suklaamunia hieman terveellisemmän herkun jälkiruoaksi saa hedelmävartaista ja itse tehdystä suklaakastikkeesta. Kaupan suklaakastikkeista osa sopii meillekin, mutta lisäaineitahan niissä on vino pino. Välillä sulatamme dippailuun tummaa suklaata, mutta tämä itse tehty kastike on enemmän lasten mieleen. Kuopus tosin dippailee suklaaseen hedelmien sijaan lähinnä maissinaksuja.



♥ varrastikkuja
♥ sopivia hedelmiä ja marjoja (esim. rypäleitä, mansikoita, banaania, ananasta, meloneita)
♥ sopivia vaahtokarkkeja
♥ 1 dl kaura- tai kookoskermaa tai vettä
♥ 1 dl kaakaojauhetta (maidoton, soijaton)
♥ 0,5-0,75 dl sokeria

Paloittele hedelmät suupaloiksi ja pujottele varrastikkuun vuorotellen eri hedelmiä. Pujota keskimmäiseksi yksi vaahtokarkki.

Mittaa pieneen kattilaan suklaakastikkeen ainekset. Sokerin määrää voi säädellä oman maun mukaan. Näillä määrillä kastikkeesta tulee melko sakeaa, jolloin dipattaviin hedelmiin jää runsaammin kastiketta. Nesteen määrää lisäämällä saa kastikkeesta juoksevampaa. Sekoita ainekset hyvin keskenään ja kuumenna miedolla lämmöllä kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen samalla sekoitellen muutaman minuutin ajan.

Herkuttele hedelmävartaat suklaakastikkeen kera ?

# # # # # #

Reply