Jelly Beans -yllätysmunat

Posted by on huhti 7, 2017 in Jälkiruoat, Pääsiäinen, Välipalat
2 Comments

Pääsiäinen lähestyy ja lapset ovat jo tuoneet kotiin päiväkodissa ja koulussa tekemänsä virpomisvitsat. Monissa allergisissa perheissä pääsiäinen aiheuttaa päänvaivaa. Nykyään sopivia suklaamunia ja muitakin pääsiäisherkkuja on mahdollista löytää kaupoista, mutta hieman vaivaa se vaatii. Viime vuonna löysin ilahduttavan paljon lapsillemme sopivia pääsiäisyllätyksiä ja -herkkuja. Vuodentakainen kuva löytyy Kaiketonta sydämellä Facebook -sivulta.

Virpominen on meidän perheessämme tehty jo monta vuotta siten, että lapset käyvät vain isovanhempien ja ystäväperheen ovella. Minä olen etukäteen toimittanut näihin paikkoihin lapsille sopivat herkut palkkioiksi. Joissain perheissä tiedän tehtävän niin, että lapset käyvät muiden mukana virpomassa ja vaihtavat sitten kotona saamansa palkkiot itselleen sopiviin herkkuihin. Tämä voisi meilläkin toimia kuopuksen kanssa, mutta esikoisellemme se aiheuttaisi vain pahaa mieltä.

Tänä vuonna ajattelin kokeilla myös uudenlaisia itsetehtyjä pääsiäismunia. Näissä taikinana on vaahtokarkki-riisimuromassa ja munien sisään piilotetaan yllätykseksi hedelmäkarkkeja. Muottina voi käyttää valmiita munamuotteja, joita myydään joissain leivontatarvikekaupoissa tai arkisemmin aiemmilta vuosilta säästyneitä suklaamunien sisältä tulleita muovimunia, joiden sisällä on aikanaan ollut yllätys. Halutessaan taikinamassan voi myös värjätä elintarvikevärillä iloisen väriseksi.


♥ 2 rkl maidotonta margariinia
♥ 200 g sopivia vaahtokarkkeja
♥ 6-8 dl gluteenittomia riisimuroja (tai muita muroja)
♥ Jelly Beans -hedelmärakeita
♥ nonparelleja

Sulata margariini pinnoitetussa kattilassa. Lisää vaahtokarkit kattilaan ja anna niiden sulaa margariinin joukkoon miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Kun vaahtokarkit ovat sulaneet kokonaan, ota kattila liedeltä. Lisää joukkoon murot vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna massan hieman jäähtyä ja muotoile sitten muovisten munamuottien avulla massasta kaksi munanpuolikasta. Täytä puolikkaat Jelly Beanseillä ja paina sitten puolikkaat tiukasti yhteen saadaksesi kokonaisen karkkitäytteisen munan. Painele munan pintaan haluamiasi nonparelleja tai muita sopivia syötäviä koristeita. Tee vastaavasti munia koko massasta. Anna valmiiden munien rauhassa jäähtyä ja jähmettyä jääkaapissa.



# # # # # #

2 thoughts

  1. Alisa

    1.6.2017

    Hei,
    mistä olet löytänyt vaahtokarkkeja, jotka eivät sisällä viljaa? Kaikki kohtaamani vaahtokarkit sisältävät glukoosisiirappia, ja aina on valmistajankin taholta ollut epävarmaa, onko glukoosisiirappi tehty vehnästä vai ei.
    Vai onko niin, ettei lapsesi ruokavalio ole niin tarkka, että vehnästä valmistettu glukoosisiirappi ei aiheuta ongelmia?

    Vastaa

    1. Hei! Meillä tosiaan lapset sietävät glukoosisiirappia. Vielä ei ole kaupoista vastaan tullut vaahtokarkkeja ilman sitä. Itse tehden toki onnistuu ilmankin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Alisa Peruuta vastaus