Joulusuklaat

Posted by on joulu 4, 2016 in Jälkiruoat, Joulu
No Comments

Joulukuu alkoi meillä sairastelun merkeissä. Lapset nappasivat jostain vatsataudin ja sen kanssa on jo viikko vierähtänyt. Täällä kotona sairastupaa ylläpitäessä on ollut hyvin aikaa suunnitella tulevan joulun herkkuja, ruokia ja leivonnaisia.

Piparkakkuja olimmekin leiponeet jo aiemmin, mutta itsenäisyyspäivänä pidämme vielä perinteiset piparitalkoot, joihin kuuluu pipareiden leipominen lasten kanssa tonttulakit päässä kynttilän valossa joululauluja kuunnellen. Piparitalkooperinne tulee omasta lapsuudestani, jolloin aina äitini kanssa leivoimme ensimmäiset piparkakut itsenäisyyspäivänä. Pikkusiskoni keskittyi aina enemmän taikinan syömiseen (vielä aikuisenakin 🙂 ), mutta pipareita tuli silti aina koko joulun ajan tarpeiksi. Itse pidän eniten hieman raaoiksi jääneistä, pehmeän sitkeistä pipareista, joten yksi pellillinen paistettiin aina minulle sellaiseksi. Salaa toivon mielessäni, että piparitalkoot jäävät myös omien lasteni mieleen onnellisena muistona joulun odotuksesta.

Esikoinen on haaveillut erilaisista maustetuista suklaista nähtyään kaupoissa suklaalevyjen tarjonnan. Näin joulun alla teinkin hänelle omat suklaat erilaisin herkkumaustein. Suklaaseen voi valita koristeiksi ja mausteeksi erilaisia keksejä, karkkeja, kuivattuja marjoja ja hedelmiä tai marjajauheita oman maun mukaan. Meillä valikoitui mausteeksi tällä kertaa piparkakut, piparmintun makuiset karkkikepit, ruusunmarjarouhe sekä kuivatut karpalot. Nämä käyvät hyvin myös lahjaksi ja pieneksi muistamiseksi vaikka työkavereille tai lasten opettajille.



♥ laadukasta tummaa suklaata tai riisimaitosuklaata
kaikettomia piparkakkuja, piparminttukarkkikeppejä, kuivattuja karpaloita, ruusunmarjarouhetta

Murenna piparkakut, murskaa karkkikepit ja silppua karpalot pienemmiksi. Sulata suklaa vesihauteessa tai miedolla lämmöllä mikroaaltouunissa. Kaada suklaa ohueksi kerrokseksi silikoniseen leivonta-alustan päälle tai lautaselle leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle “mausteet”. Anna suklaan jähmettyä rauhassa. Kun suklaa on kovettunut, irrota se alustastaan ja leikkaa terävällä veitsellä sopiviksi annospaloiksi.

# # # # # #

Reply