Kreikkalainen linssikeitto

Posted by on syys 10, 2015 in Keitot
No Comments

Saimme esikoisemme diagnoosin kaksi vuotta sitten. Sitä ennen hän sai syödä kaikkea muuta paitsi pähkinöitä. Yhteinen harrastuksemme hänen kanssaan oli käydä Työväenopiston kokkikursseilla, joihin sai osallistua vanhempi ja lapsi yhdessä. Ehdimme käydä useammalla kurssilla ja suosikkimme oli “aikuinen ja lapsi kreikkalaisessa keittiössä”. Enää emme voi kursseille osallistua rajoitetun ruokavalion vuoksi, mutta tämä keitto-ohje jäi meille muistoksi.

Keiton kanssa sopii mainiosti focaccia. Itse teen sen yleensä Vuohelan herkun täysjyväleipäseoksesta ja päälle laitan oliiveja, rosmariinia ja sormisuolaa.


♥ 2 dl punaisia linssejä
♥ 1/2 dl vettä linssien liottamiseen
♥ 2 sipulia
♥ 3-4 valkosipulinkynttä
♥ 2 porkkanaa
♥ 2 rkl öljyä
♥ 1 l vettä
♥ 2 kasvisfondikuutiota
♥ 2 laakerinlehteä
♥ ripaus mustapippuria
♥ 1 tlk hyvää tomaattimurskaa
♥ oreganoa
♥ tuoretta persiljaa
♥ 1-2 rkl sitruunamehua

Huuhdo linssit ja anna niiden liota vedessä sen aikaa, kun pilkot kasvikset. Hienonna sipulit ja valkosipulit sekä viipaloi porkkanat. Kaada öljy kattilaan ja kuullota sipuleita kuumassa öljyssä. Lisää porkkanat ja jatka kuullottamista hetki. Lisää kaikki loput ainekset ja mausteet. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Soseuta keitto ja lisää vielä 1-2 rkl sitruunamehua tuomaan hapokkuutta. Koristele tuoreella silputulla persiljalla.

Tykkää Kaiketonta ❤️ Facebookissa
Seuraa Kaiketonta ❤️ Twitterissa

# # # # #

Reply