Kreikkalaista kanaa

Posted by on maalis 17, 2016 in Kanaruoat
No Comments

Pääsiäiseen valmistautuminen on alkanut. Lapset ovat tarhassa ja koulussa askarrelleet koristeita ja istuttaneet pääsiäisruohot. Kotiinkin olemme jo siemenet sekä mullan ostaneet valmiiksi. Ensi sunnuntain virpomisretkeäkin suunnitellaan jo kovasti. Ekaluokkalainen haluaa pukeutua virpomaan lähtiessään pääsisäispupuksi ja kuopus on ilmoittanut olevansa pääsiäiskenguru. Äidiltäkin virpomissuunnitelmat vaativat ennakkovalmisteluja. Harva ehkä tulee ajatelleeksi, että allergisissa perheissä tämäkään asia ei mene aivan samoin kuin toisilla. Lapset eivät voi käydä naapurustossa vapaasti virpomassa, koska saamiaan palkkioita eivät kuitenkaan saisi syödä. Siksipä virpomassa käydään sovitusti vain isovanhemmille sekä yhden ystäväperheen luona. Näihinkin paikkoihin vien itse edellisenä iltana valmiiksi virpomispalkkiot lapsille annettaviksi. Pari viikkoa olenkin jo etsinyt kaupoista sopivia pääsiäisherkkuja virpomispalkkioiksi ja pääsiäissunnuntaita varten pupun tuomisiksi.

Pääsiäistä odotellessa arki jatkaa kulkuaan ja jokapäiväinen pulma “mitä tänään syötäisiin” on ennallaan. Ekaluokkalaisen ehdotuksesta söimme tänään kreikkalaistyyppistä kanavuokaa. Ruoka on ihanan helppo valmistuessaan kerralla uunissa yhdessä ja samassa vuoassa. Sitä on myös helppo tuunata omien mieltymysten mukaan kasviksia vaihtelemalla ja lisäämällä joukkoon esim. oliiveja tai mikäli maitotuotteet sopivat niin kasvisten päälle suosittelen halloumia ohuiksi siivuiksi leikattuna. Itse käytän usein kasvisten kuullottamisessa sitruunalla maustettua oliiviöljyä lisämakua tuomassa.



♥ 400-500 g broilerin rintafileitä
♥ 2 isoa paprikaa, esim. punainen ja keltainen
♥ 1 punasipuli
♥ 6 valkosipulinkynttä
♥ 1 bataatti
♥ 1 sitruuna (luomu)
♥ suolaa, mustapippuria, timjamia
♥ öljyä

Kuori sipulit, lohko punasipuli ja puolita valkosipulinkynnet. Kuutioi kuorittu bataatti reilun kokoisiksi paloiksi. Pilko myös paprikat suurehkoiksi paloiksi. Kuullota pannussa öljyssä ensin hetki puna- ja valkosipulia. Lisää sitten joukkoon loput kasvikset ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Mausta kevyesti suolalla, mustapippurilla ja timjamilla. Asettele suureen uunivuokaan broilerin rintafileet vierekkäin. Rouhi niiden pinnalle mustapippuria sekä suolaa. Viipaloi huolella pesty sitruuna ohuiksi siivuiksi ja asettele siivut rintafileiden päälle. Kaada kuullotetut kasvikset rintafileiden ympärille vuokaan. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes broileri on kypsää ja bataatit sopivasti pehmenneet.

Halutessasi voit lisätä vuokaan myös mm. oliiveja ennen uuniin laittoa. Mikäli maitotuotteet sopivat, suosittelen kasvisten päälle vielä halloumia (tai fetaa) ohuehkoiksi siivuiksi leikattuna. Juusto kannattaa laittaa uuniin vasta paistoajan puolivälissä, ettei se pääse palamaan.

Reply