Kvinoa-banaani -energiapatukat

Posted by on elo 18, 2015 in Välipalat, Yleinen
No Comments

Ekaluokkalaisellamme on koulussa lounas jo klo 10.15. Harvalla on vielä tuohon aikaan kovin nälkä, joten lounas jääkin usein koulupäivinä melko kevyeksi. Iltapäiväkerhon välipala on vasta usean tunnin päästä ja välissä iskee touhukkaalle koululaiselle usein nälkä. Aloin haaveilla lapselle reppuevääksi jotain helposti mukana kulkevaa, energiapitoista välipalaa. Kauppojen proteiini- ja energiapatukat olisivat olleet näppäriä, mutta niissä kaikissa on jotain mikä koululaisellemme ei sovi (useimmiten pähkinöitä, mantelia tai maitoproteiinia). Lähdin siis kehittelemään omanlaista patukkaa. Pohjana käytin Facebookin Sormiruokailijat-ryhmästä lähtenyttä Apinaeväs-ohjetta ja muokkailin sitä meille sopivaksi. Ohjetta voi muutella oman maun mukaan. Itse aion kokeilla joukkoon ainakin amarantti popseja, rusinoita ja kuivattuja mustikoita. Koululaisemme on nyt innoissaan, kun hänelläkin on omia eväspatukoita!



1 iso banaani
Kvinoa popseja
riisimuroja
kuivattuja karpaloita
ripaus kanelia (ceylon)

Kuori ja muussaa banaani. Sekoita joukkoon popseja ja muroja niin paljon, että saat massasta muotoiltavan taikinan. Pilko joukkoon karpalot pieninä paloina ja ripsauta hieman kanelia. Muotoile taikinasta pellille leivinpaperin päälle patukoita ja paista uunissa 175 asteessa 5-10 minuuttia.

Tykkää Kaiketonta ❤️ Facebookissa
Seuraa Kaiketonta ❤️ Twitterissa

Annukka
Annukka

Latest posts by Annukka (see all)

# # # # # #

Reply