Lakritsi-mansikkahillo

Posted by on kesä 30, 2016 in Jälkiruoat, Levitteet, tahnat ja kastikkeet
No Comments

Juhannuksena nautittiin ihanasta auringosta. Lapset viihtyivät uimarannalla pulikomassa sekä rantakallioilla kiipeilemässä kivillä ja leikkimässä lätäköissä. Onkimaankin pääsimme ja saaliiksi saimme ahvenia, lahnoja ja yhden pienen silakan. Kotimaiset mansikat kypsyivät parhaimmilleen juuri juhannukseksi, joten niillä on herkuteltu oikein urakalla. Siirtolapuutarhamökillä oma mansikkamaa tuottaa yleensä satoa pitkälle loppukesään saakka, mutta talven varalle ja lettujen kanssa syötäväksi keittelin jo pari purkillista mansikkahilloakin. Tällä kertaa maustoin hillon raakalakritsijauheella, joka antaa mukavasti potkua perinteiseen makeaan hilloon.



♥ 1 l mansikoita
♥ 1,25 dl vettä
♥ 3 dl hillosokeria
♥ 1,5 tl raakalakritsijauhetta

Perkaa mansikat ja halutessasi puolita suurimmat marjat. Laita mansikat ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes kattilasta alkaa nousta vesihöyryä. Lisää sitten hillosokeri pienissä erin samalla varovasti sekoitellen. Kuumenna kiehuvaksi ja vähennä sitten lämpöä. Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kymmenisen minuuttia. Kuori pinnalta vaahto lusikalla. Anna jäähtyä kattilassa noin puoli tuntia välillä hieman sekoittaen. Ripottele joukkoon raakalakritsijauhe ja sekoita kevyesti. Purkita kuumennettuun lasipurkkiin. Hillo kiinteytyy lopulliseen muotoonsa noin vuorokaudessa jääkaapissa.

# # # # # #

Reply