Laskiaispullat kookoskermavaahdolla

Posted by on helmi 2, 2016 in Jälkiruoat, Kakut ja piirakat
6 Comments

Laskiainen lähestyy, mutta täällä Helsingissä lumiset maisemat ja mäenlasku ovat vesisateiden jälkeen vain muisto. Laskiaisherkkuja se ei kuitenkaan estä syömästä. Meillä on ollut taas hyvin aikaa leipoa, sillä olemme olleet useamman päivän sisällä lasten sairastellessa.

Aiemmin olen leiponut kaikettomat pullat riisijauhoilla, mutta tällä kertaa kokeilin valmista gluteenitonta pullajauhoseosta (Virtasalmen viljatuote: riisijauho, tumma täysjyväriisijauho, maissijauho, perunajauho, psyllium). Ohjeen olen nyt muokannut pullajauhoseospakkauksen kyljessä olevasta meille sopivaksi. Kananmunankorviketta ei taikinaan tarvita, mutta meiltä löytyi sitä kaapista, joten laitoin reilun teelusikallisen jauhojen joukkoon. Pullat voi voidella eri tavoin. Fariinisokeri tuo hieman väriä vaaleiden pullien pintaan. Kermavaahdon tein kookosmaidosta ja maustoin sen vaniljasokerilla. Hilloksi löytyi vielä anopin keittelemää mansikkahilloa viime kesältä. Aika herkkua!



♥ 2,5 dl riisimaitoa
♥ 25 g hiivaa
♥ 0,75 dl sokeria
♥ 0,5 tl suolaa
♥ (1 tl NoEgg-kananmunankorviketta)
♥ 0,5 rkl kardemummaa
♥ 4,5 dl gluteenitonta pullajauhoseosta (esim. Virtasalmen viljatuote)
♥ 75 g maidotonta margariinia

♥ Voiteluun 0,5 dl vettä ja 2 tl fariinisokeria

Kookoskermavaahto:
♥ 1 tlk kookosmaitoa tai kookoskermaa
♥ Vaniljasokeria

Lämmitä riisimaito kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon hiiva, 1 tl sokeria ja 1,5 dl jauhoseosta. Anna olla liinan alla lämpimässä paikassa kymmenisen minuuttia kunnes seos alkaa hieman kuplia. Sekoita toisessa kulhossa loput kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet sekä sulatettu margariini hiivaseokseen. Vatkaa voimakkaasti sähkövatkaimella. Leivo samantien pieniksi pulliksi ja anna kohota leivinpaperin päällä pellillä puolen tunnin ajan. Voitele kohonneet pullat esim. vesi-fariinisokeriseoksella. Koristele halutessasi raesokerilla ja paista 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Anna kookosmaito tai -kermatölkin olla jääkaapissa vähintään muutama tunti, mielellään yön yli. Avaa tölkki varoen ja ota kulhoon vain kovettunut osa. Vatkaa vaahdoksi sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Mausta vaniljasokerilla makusi mukaan.

Kokoa pullat hillon ja kookoskermavaahdon kanssa laskiaispulliksi. Sirottele vielä halutessasi päälle tomusokeria. Herkuttele!

Tykkää Kaiketonta ❤️ Facebookissa
Seuraa Kaiketonta ❤️ Twitterissa

# # # # #

6 thoughts

  1. Maria Nikkanen

    6.2.2016

    Moikka,
    Kiitos laskiaispulla ohjeesta. Piti heti alkaa testaamaan reseptiä. Tein kauramaitoon ja omalla jauhoseoksella (perunajauho-täysjyväriisijauho-kaurajauho) johon lisäsin n. 0,5tl psylliumia. Käytin ensin saman verran jauhoja kuin ohjeessa, mutta taikina jäi todella löysäksi. Loppujen lopuksi jouduin lisäämään jauhoja melkein 2-kertaa enemmän kuin mitä ohjeessa oli. Onkohan syynä oma jauhoseos? Ja miten leivoit pikkupullaksi? itse en saanut käsissäni tehtyä pullia koska taikina oli vieläkin liian löysää, joten tein pikkupullat laittamalla taikinaa kahdella ruokalusikalla suoraan leivinpaperin päälle. Kiitos että olet laittanut reseptejä julkisuuteen ihanaa saada niitä koska meidän esikoisella 4v on todella pahat ruoka-aineallergiat.

    Vastaa

    1. Hei!
      Kiitos viestistäsi! Minulla taikinasta tullut sen verran hyvin käsiteltävää, että ihan käsin olen saanut pyöritettyä pikkupulliksi. Viimeksi jouduin tosin hieman lisäämään jauhoja, kun ensin jäi taikina liian tarttuvaiseksi. Ainesten mittaamisessa saa olla aika tarkkana ja silti tuntuu, että välillä tulee erilainen koostumus taikinoihin. Eri jauhothan myös “imevät” eri tavoin nestettä itseensä, mikä vaikuttaa taikinan paksuuteen. Toivottavasti pullat silti maistuivat hyviltä, vaikka olivatkin hankalammin leivottavissa!

      Vastaa

  2. kirsi

    7.2.2016

    Kokeilin kaikettomia pullia..todin käytössäni oli virtasalmen tumma jauhoseos…nämähän ei oikeen kohonneet enään pyörittelyn jälkeen, sitä ennen näytti lupaavalta…mitäköhän tein väärin? 🙂 nuilla jauhoilla tuskin on merkitystä kun pitäis sämpylöidenkin kohota 😉

    Vastaa

    1. Hei!
      Pullien kuuluisi kyllä kohota ihan mukavasti pyörittelyn jälkeen, uunissa eivät sitten kyllä enää pahemmin kohoa. Kohottaminen kannattaa tehdä lämpimässä paikassa (esim. pelti kuumalla vedellä täytetyn tiskialtaan päälle). Itse huomasin, että pullien kohoaminen vähenee mikäli taikinaa pyöritellyt käsissään pidempään eli mahdollisimman pikainen pyöräytys pulliksi 🙂

      Vastaa

  3. Tiia

    16.2.2016

    Mä tein pullia jo kolmannen kerran tämän ohjeen mukaan. Ekalla kerralla eivät oikein kohonneet, muttas euraavat kaksi kertaa ovat olleet täydellisiä! Jauhoina käytin Semperin fin mixiä. Kiitos superhyvästä ohjeesta! <3

    Vastaa

    1. Ihana kuulla! Kiitos ❤️

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Annukka Peruuta vastaus