Leppäkerttu

Leppäkerttu-alkupalat

Posted by on maalis 21, 2018 in Keksit ja pikkuleivät, Levitteet, Pääsiäinen, Välipalat, Yleinen
One Comment

Kevät tulee kohisten! Päivät ovat pidentyneet, aamulla kuulin lokkien huutelevan ja jääkaapissa valkosipuli on taas intoutunut kasvattamaan uusia hennonvihreitä varsia. Aina ihmettelen, mistä se valkosipuli siellä pimeässä jääkaapissa tietää kevään koittavan?

Kevään myötä meidän perheellemme on luvassa uusia tuulia. Olemme muuttamassa uuteen kotiin vielä ennen kesää ja suunnittelemme jo täyttä päätä tulevaa remonttia. Uusimme tulevaan kotiimme keittiön ja eräs tärkeitä näkökohtia uuden keittiön suunnittelussa on ollut se, että siellä mahtuvat myös lapset leipomaan ja kokkailemaan kanssani.

Moniin ruokiin ja leivonnaisiin saankin idean lapsiltani. He saattavat kaupassa tai mainoksissa nähdä jotain, mitä haluaisivat syödä ja kysyvät, osaisinko tehdä vastaavaa heillekin kaikettomana. Aina lupaan ainakin yrittää. Nämäkin leppäkerttusuolakeksit ovat syntyneet kuopuksen toiveesta. Hän näki vastaavien kuvan ulkomaisessa ruokalehdessä ja ilmoitti haluavansa syödä leppäkerttuja 🙂

Nämä leppäkertut sopivat mainiosti erilaisiin kevään ja kesän juhliin sekä vaikka lastensynttäreille suolaiseksi tarjottavaksi. Itsetehtyjen suolakeksien tilalla voi toki käyttää myös kaupasta saatavia sopivia keksejä (esim. meillä leppäkerttuja tehty Semperin Chia Crackersien päälle) tai leikata vaikka sopivasta vuokaleivästä pyörylöitä. Myös tuorejuustolevitteen tilalla voi käyttää muita erilaisia tahnoja ja levitteitä oman maun mukaan.


Kikhernekeksit

♥ 1,2 dl kikherne- eli gramjauhoa
♥ 2 rkl ravintohiivahiutaleita
♥ 1/4 tl leivinjauhetta
♥ 1/4 tl suolaa
♥ 1/8 tl kurkumaa
♥ 1 tl oliiviöljyä
♥ 2-4 rkl vettä

Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään. Lisää öljy samalla sekoittaen ja tämän jälkeen vesi yksi lusikallinen kerrallaan kunnes taikinasta tulee yhtenäinen, kiinteähkö pallo. Kääri taikinapallo tuorekelmuun ja anna levätä kymmenisen minuuttia.

Jaa taikina kahtia. Kauli toinen puolisko kikhernejauhoilla kevyesti jauhotetulla alustalla n. 0,5 cm paksuksi levyksi ja ota pyöreällä muotilla kuvioita. Tee samoin lopulle taikinalla.

Siirrä keksit leivinpaperin päälle uunipellille ja pistele niihin kevyesti haarukalla reikiä. Paista uunissa 180 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä pellillä. Jäähtyessään kekseistä tulee rapeita.

Täyte ja leppäkertut

♥ 1 pkt maustamatonta kasvipohjaista tuorejuustoa (esim. Violife Creamy)
♥ 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
♥ (suolaa)
♥ tuoretta ruohosipulia
♥ punaisia kirsikkatomaatteja
♥ mustia kivettömiä oliiveja
♥ mustaa elintarvikeväriä

Sekoita kulhossa tuorejuuston joukkoon valkosipulisilppu ja hienonnettua ruohosipulia sekä halutessasi myös ripaus suolaa. Halkaise oliivit kahdeksi puolikkaaksi ja tomaatit neljään osaan. Leikkaa ruohosipulin varresta noin 1,5 cm pituisia pätkiä.

Levitä kekseille tuorejuustoseosta ohueksi kerrokseksi. Asettele kekseille oliivin puolikkaat leppäkerttujen päiksi ja tomaatinpalat siiviksi. Pujota kaksi ruohosipulin pätkää oliivien rei’istä tuntosarviksi. Maalaa mustalla elintarvikevärillä (esim. cocktailtikun avulla) tomaattisiipiin pilkkuja.

# # # # # # #

One thought

  1. Aivan ihana idea, kerrassaan hurmaava sellainen! 😀

    Vastaa

Reply