Maissi-bataattikeitto

Posted by on tammi 7, 2016 in Keitot
2 Comments

Uusi vuosi on alkanut ja tänään koitti paluu arkeen. Ekaluokkalaisemme meni hyvillä mielin takaisin kouluun paukkuvasta pakkasesta huolimatta, mutta kuopus olisi mieluiten vielä jatkanut kotona lomailua. Kuopuksella vuosi alkoikin hieman dramaattisissa merkeissä, sillä hän sai viikonloppuna vakavan allergisen reaktion ja jouduimme viettämään yömme Lastenklinikalla. Tällä kertaa tilanne laukesi kortisonilla ja antihistamiineilla, mutta säikäytti kyllä pahemman kerran meidät kaikki. Koko vartalon urtikarian jäljet näkyvät edelleen iholla, mutta muuten poika on toipunut kokemastaan. Reaktion aiheuttaja jäi epäselväksi, koska kuopus oli syönyt vain tuttuja ja turvallisiksi luultuja ruokia. Epäilty numero yksi on kuitenkin kookos, joten se on toistaiseksi siirretty vältettävien listalle. Tapahtuma oli jälleen ikävä muistutus siitä, kuinka vaarallisia allergiat voivat toisille olla.

Täällä Helsingissäkin on viime päivinä päästy osallisiksi kunnon talvisäästä. Pakkasta oli tänä aamuna -26 astetta, joten syväjäädytys oli taattu. Höyryävän kuuma ja täyteleinen keitto lämmittää ihanasti ulkoilun jälkeen. Yksi perheemme suosikkeja on tämä bataatista, maissista ja sipuleista kauniin värinsä saava maukas keitto. Keiton kanssa sopivat tarjoiltavaksi mm. pilkottu tuore tomaatti, avokado, mustapavut, persilja ja maissilastut (nachot). Loistavaa myös seuraavana päivänä lämmitettynä, kuten keitot yleensäkin tapaavat olla. Keitto vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta on ehdottomasti sen arvoinen. Kerran yritin oikaista ja soseuttaa kaikki ainekset kerralla kattilassa, mutta punasipuli soseutettuna antoi keitolle hyvin ikävän värin. Suosittelen siis malttamaan mielensä ja noudattamaan ohjetta =) Meillä oli tällä kertaa sipulit anopin kasvimaalta ja punasipulista irtosi väriä huomattavasti enemmän kuin kaupasta saatavista sipuleista. Keiton väri siis nyt kuvassa tummempi kuin yleensä.



♥ 1 suuri bataatti
♥ 1 sipuli
♥ 1 punasipuli
♥ 1 valkosipulinkynsi
♥ 3,5 dl maissia (pakaste)
♥ 2,5 dl vettä
♥ timjamia
♥ suolaa, pippuria
♥ 0,5 l kanalientä
♥ oliiviöljyä
♥ 2 dl kaurakermaa (tai muuta sopivaa kasvikermaa)

Kuori ja pilko bataatti kuutioiksi. Levitä kuutiot uunipellille leivinpaperin päälle ja pirskottele bataateille oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Kuumenna maisseja tilkassa vettä kattilassa liedellä tai mikroaaltouunissa kunnes pehmenevät. Soseuta 2,5 dl maisseja (jätä siis noin 1 dl vielä sivuun) ja 2,5 dl vettä tehosekoittimessa. Bataattien valmistuttua lisää ne tehosekoittimeen ja soseuta maissisoseen joukkoon (tarvittaessa lisää hieman vettä). Hienonna sipulit pieniksi ja kuullota niitä suuressa kattilassa oliiviöljyssä. Lisää kattilaan kanaliemi sekä maissi-bataattisose. Lisää kattilaan myös loput maissit ja mausta keitto suolalla ja mustapippurilla. Anna keiton kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää lopuksi kaurakerma ja anna vielä porista muutama minuutti. Tarjoile haluamiesi lisukkeiden kera. Meillä suosikkilisukkeita ovat nachot, avokado ja tomaatti.

# # # # # # # #

2 thoughts

  1. Mirva

    20.1.2016

    Olitteko ulkona kun allergiakohtaus iski? Meillä esikoinen sai kerran kovilla pakkasilla ja auringon paistaessa ärhäkän reaktion ja mentiin ambulanssilla sairaalaan. En olisi tajunnut moista ellei lääkäri olisi kyseisestä mahdollisuudesta kertonut!

    Vastaa

    1. Oho! Enpä ole kuullutkaan, että se voisi vaikuttaa! Emme kuitenkaan olleet ulkona, vaan kotona iltapuuhissa.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Annukka Peruuta vastaus