Munattomat marengit

Posted by on loka 31, 2015 in Jälkiruoat
8 Comments

Syntymäpäiväjuhlien valmistelut jatkuvat! Sankaritar on saanut itse toivoa kaikki tarjoilut juhliin. Listalla on Smurffikakun ja aurinkovoicookiesien lisäksi mm. marenkeja. Olen tehnyt näitä munattomia eli vegaanisia marenkeja vasta muutaman kerran, mutta ne ovat onnistuneet aina loistavasti.

Kerta kerran jälkeen jaksan hämmästellä kuinka pienestä määrästä haisevaa, ruskeaa litkua tulee vatkatessa kulhollinen kaunista ja kuohkeaa, valkoista vaahtoa. Ja kuinka lopputulos voi todellakin olla aivan kuin oikea marenki niin ulkonäön, koostumuksen kuin maunkin puolesta.

Ensimmäisellä kerralla esikoinen oli hieman epäileväinen, kun innoissani kerroin aikovani tehdä marenkeja kikherneliemestä. “Äiti, kaupasta ostetut olis kyllä varmaan parempia…” Kaupasta ostetut eivät vaan käy, sillä molemmat lapset ovat vakavasti allergisia kananmunalle. Maistettuaan oli esikoisenkin pakko todeta, että nämä itsetehdyt munattomat marengit ovat vähintään yhtä hyviä kuin tavalliset kaupasta ostetut.



♥ 1 kikhernetölkin liemi (itse käytän Go Green)
♥ 1 tl sitruunamehua
♥ 2 dl mansikkatomusokeria

Kaada liemi kikhernetölkistä kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella kevyeksi vaahdoksi. Lisää sitruunamehu ja jatka vatkaamista kunnes vaahto alkaa näyttää valkuaisvaahdolta. Lisää tomusokeri vähitellen vaahdon joukkoon samalla vatkaten. Jatka vatkaamista vielä viitisen minuuttia, kunnes vaahto on kiiltävää ja siihen muodostuu huippuja. Vaahdon tulee olla niin kiinteää, että se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.

Laita uunipellille leivinpaperi ja öljyä sen pinta kevyesti. Lusikoi vaahto pursotuspussiin ja pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia ja muotoisia marenkeja. Paista marenkeja 100 asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Jätä marengit tämän jälkeen vielä uuniin jäähtymään ainakin pariksi tunniksi. Säilytä suljetussa rasiassa kuivassa ja viileässä.

# # # # #

8 thoughts

  1. Ritva

    31.10.2015

    Kokeiluun… lasten lapset ovat allergisia ..

    Vastaa

    1. Tulethan sitten kertomaan, miten onnistuivat ja maistuivat! Meillä näitä tarjoiltiin eilen synttäreillä ja monet vieraat olivat sitä mieltä, että olivat parempia kuin tavalliset marengit 🙂

      Vastaa

  2. Tanja

    16.11.2015

    Näitä oli pakko kokeilla jo ihan vaan uteliaisuuden ajamana, mutta tulivatpa samalla oikeaan tarpeeseenkin 🙂 Kiitos hyvästä ohjeesta! Marengit onnistuivat täydellisesti ensikertalaiseltakin. Kannellisessa muovirasiassa säilyivät täydellisinä yhden yön ja päivän, mutta nyt kahden päivän kuluttua leipomisesta ylijäämämarengit ovat rasiasäilytyksestä huolimatta alkaneet tulla sitkeiksi/pehmeiksi. Ehkä näitä ei siis kannata leipoa kovin monta päivää etukäteen?

    Vastaa

    1. Olisivatkohan kuitenkin saaneet kosteutta? Huoneen lämmössä, täysin ilmatiiviissä, suljettavassa rasiassa nämä marengit ovat kyllä minulla pysyneet hyvänä reilusti yli viikonkin.

      Vastaa

  3. Anu

    20.6.2016

    Mites kun on allerginen myös herneille??

    Vastaa

    1. Onko kaikki palkokasvit kiellettyjä? Myös joidenkin papujen liemestä onnistuu.

      Vastaa

  4. Maija

    7.3.2017

    Mä en saanut tarpeeksi kiinteää vaahtoa vaan tuli lättäniä mutta hyviä sellaisia 😉

    Vastaa

    1. Makuhan se on pääasia 🙂 Seuraavalla kerralla kannattaa vaan sitkeästi jatkaa vatkaamista, kunnes vaahto on tarpeeksi kiinteää. Kovin lämpimässä vaahto lässähtää myös helposti.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Annukka Peruuta vastaus