kaiketon mangojäätelö

Pääsiäisen mangojäätelöt

Posted by on maalis 29, 2018 in Jälkiruoat, Pääsiäinen
No Comments

Viime sunnuntaina oli palmusunnuntai ja pienet virpojat olivat liikkeellä sankoin joukoin. Meidän lapsemme ovat aiemmin käyneet virpomassa vain isovanhemmilla ja palkkiot ovat olleet heille sopivia. Tänä vuonna esikoinen halusi lähteä virpomaan kavereidensa kanssa ja kävimme etukäteen keskustelua siitä, ettei hän todennäköisesti voi syödä mitään kierrokseltaa saamista palkkioistaan. Sovimme, että virpomisten jälkeen kotona teemme vaihdot sopiviin herkkuihin.

Parin tunnin virpomiskierrokselta esikoinen sai korillisen suklaamunia, suklaalevyjä, konvehteja ja lakuja sekä muutaman kolikon. Minä olin varautunut vaihtokauppoihin kassillisella riisimaitosuklaapatukoita, gluteenitonta lakua, Tipu-konvehteja, sopivia hedelmäkarkkeja ja vaahtokarkkeja. Vaihtokaupat kävivät sukkelaan ja kaikki olivat tyytyväisiä. Herkkuja riittääkin nyt pitkälle kesään!

Pääsiäisen jälkiruoaksi tein tällä kertaa mangojäätelöä pääsiäisaiheisiin muotteihin. Jäätelö on koostumukseltaan mukavan kermaista ja pehmeää. Toiseksi päiväksi aion vielä leipoa kaikettoman mangojuustokakun, jota kelpaa tarjota vieraillekin.


♥ 1 kikhernepurkin liemi, esim. GoGreen (290g)
♥ 0,75 dl tomusokeria
♥ 0,5 tl ksantaania
♥ 1 tl sitruunamehua
♥ 5 dl mangososetta

Sekoita tomusokeri ja ksantaani keskenään. Vatkaa sähkövatkaimella kikhernetölkistä valutettu liemi kevyeksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon sitruunamehu ja jatka vatkaamista kunnes vaahto muistuttaa valkuaisvaahtoa. Lisää tomusokeri-ksantaaniseos vähän kerrallaan ja jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.

Sekoita varovasti vaahdon joukkoon mangosose. Kaada jäätelömassa muotteihin (tai sopivan kokoiseen, tiiviisti suljettavaan rasiaan), työnnä jäätelötikut paikoilleen ja pakasta vähintään kuusi tuntia (rasiassa 12h).

# # # # # # #

Reply