Piparkakut

Posted by on marras 28, 2015 in Joulu, Keksit ja pikkuleivät, Yleinen
17 Comments

Eilen illalla leivoimme lasten kanssa kaikettomia piparkakkuja. Sama taikinaohje on ollut meillä käytössä jo ainakin pari vuotta ja hyväksi havaittu. Taikina on nopea tehdä eikä vaadi yön yli seisottamista jääkaapissa, kuten jotkin muut gluteenittomat piparkakkutaikinat. Taikina pysyy myös hyvin koossa leivottaessa niin, että lapsetkin pystyvät sitä käsittelemään. Paistettaessa piparit pitävät hyvin muotonsa ja mikä tärkeintä, ne tietysti maistuvat oikealle. Taikina sellaisenaankin maistuu hyvälle. Pipareiden leipomiseenhan kuuluu olennaisena osana myös taikinan maistelu 🙂 Taikinasta tulee 2-3 pellillistä pipareita.

Mielestäni parhaat apuvälineet kaikettomien taikinoiden käsittelyssä ovat silikoniset leivontavälineet. Pipareita leipoessa käytössäni on silikoninen leivonta-alusta sekä lasten kokoa oleva silikonikaulin. Silikoniin taikina ei tartu kiinni, joten sitä on helpompi käsitellä. Halutessaan piparit voi siirtää uunipellille suoraan leivonta-alustalla, joka kestää myös uunin.

Melkeinpä paras osuus pipareiden leipomisessa on niiden koristelu. Ainakin Dr Oetkerilla on paljon kaikettomaan ruokavalioomme sopivia koristeita. Me käytimme eilen valkoista ja vihreää sokerikuorrutetta, koristelugeelejä sekä erilaisia koristerakeita ja -kuvioita.



♥ 100 g maidotonta margariinia
♥ 0,5 dl sokeria
♥ 0,5 dl tummaa siirappia
♥ 8 maustemitallista piparkakkumaustetta
♥ 0,5 tl psylliumia (sekoita 2 rkl vettä ja anna turvota noin 5 minuuttia)
♥ 3,5 dl hienoja riisijauhoja
♥ 1 tl ruokasoodaa
♥ 0,5 tl ksantaania

Sekoita psyllium veteen ja jätä turpoamaan hetkeksi. Mittaa pieneen kattilaan margariini, sokeri, siirappi ja piparkakkumauste ja kiehauta. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä hetki. Lisää joukkoon psylliumhyytelö, jauhot, sooda ja ksantaani. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin 1-2 tunniksi.

Kauli taikina pienissä erissä silikonisen leivonta-alustan tai leivinpaperin päällä. Käytä apuna riisijauhoa, ettei taikina tartu kiinni. Ota taikinasta muoteilla kuvioita ja siirrä ohuella lastalla leivinpaperoidulle pellille. Paista 200 asteisessa uunissa noin 5-8 minuuttia. Anna jäähtyä ja kovettua rauhassa. Koristele haluamillasi kaikettomilla koristeilla.

# # # #

17 thoughts

  1. Anna

    29.11.2015

    Ihanaa, tämä tulee heti testiin! Taikinaa voi varmaan myös pakastaa?

    Vastaa

    1. Voi pakastaa 🙂

      Vastaa

  2. Anne

    17.11.2016

    Voisikohan ksantaanin korvata psylliumilla?

    Vastaa

    1. Hei! Ksantaani ja psyllium toimivat hieman eri tavoin. Tähän ohjeeseenhan tulee molempia, joten voinet vain jättää ksantaanin pois.

      Vastaa

  3. Maria

    28.11.2016

    Käykö joku jauhosekoitus? Tai tattarijauho? Riisi kun ei meille käy:(

    Vastaa

    1. Hei! Meille puolestaan ei käy tattari, joten en niillä jauhoilla ole kokeillut. Uskoisin silti, että toimivat kuten myös sopiva jauhosekoitus.

      Vastaa

  4. Heidi

    1.12.2016

    Aivan mainio ohje! Minunkin lapseni sai leipoa SEKÄ maistella piparkakkutaikinaa päiväkodissa. Kiitos tuhannesti. ❤️

    Vastaa

    1. Ihana kuulla ❤️

      Vastaa

  5. Kaisa

    7.12.2016

    Meillä kun pitää olla vaan vehnätön, niin tein semperin ohjeella fin mix jauhoilla. Siinä kaikki vaan sekoitettiin keskenään eikä tullut psylliumia ja ksantaania. Munan lisäsin sit ja vähän lisää jauhoja. Mut niistä tuli tosi hajoavaisia :/ ja vaaleita. Tytöt söi hyvällä mielellä kyllä, mutta itseäni jäi kaivelemaan 😀 taidan kokeilla tuota sinun ohjetta vielä! Josko saatais enemmän piparin kaltaisia!

    Vastaa

    1. Tällä ohjeella pysyy kyllä hyvin kasassa ja näyttävät sekä maistuvat ihan oikeilta pipareilta meidän mielestämme 🙂

      Vastaa

  6. Johanna

    10.12.2017

    Ohjeessa on 8 maustemitallista piparkakku maustetta.. Kuinka monta tl se on ?

    Vastaa

    1. Hei! Maustemitallinen on 1 ml ja teelusikallinen 5 ml, joten 8 mm on noin 1,5 tl

      Vastaa

  7. Noora

    17.12.2017

    Hei! Nämä oli todella onnistuneita ja hyviä. ? Oletko tehnyt kaikettomia vaaleita pipareita? Hakusessa olisi tämmöinen resepti

    Vastaa

    1. Hei, Sopisiko Halloween-keksien ohje?

      Vastaa

  8. kiitos tämä osittain pelasti jouluin

    Vastaa

  9. Johanna

    26.11.2022

    Mennääköhän tässä aivan metsään jos ruokasoodan yrittäisi korvata leivinjauheella? Onko soodalla muuta tarkoitusta kuin kohottaa?

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Johanna Peruuta vastaus