Polentaranskalaiset Kaiketonta sydämellä

Polentaranskalaiset

Posted by on elo 19, 2017 in Välipalat
No Comments

Syyslukukausi on pyörähtänyt käyntiin. Esikoinen siirtyi kolmannelle luokalle ja kuopuskin on jo viskari. Hyvissä ajoin ennen koulun ja päivähoidon alkua oli hankittu uudet kynät ja kumit, penaali, reput, tossut ja muut. Allergiaperheissä tämä ei kuitenkaan riitä.

Joka vuosi kouluun ja päivähoitoon on toimitettava uusi lääkärinlausunto erityisruokavalioista. Tämä vaatii usein lääkärikäynnin ja joskus myös altistuksia. Meillä kaikki on ennallaan, joten lausunnot saimme soittamalla.

Esikoisen asioissa pelkkä lausunto ei riitä vaan olin ennen koulun alkua yhteydessä koulun terveydenhoitajaan, koulun keittiöön, uuteen opettajaan ja leikkipuiston iltapäivätoiminnan ohjaajiin. Kaikkien kanssa käytiin läpi ruokavalio, oireet ja lääkitykset. Uuden opettajan kanssa tapasin vielä kasvotustenkin ja kävimme läpi mm. EpiPenin käyttöä.

Aiemmin esikoinen on koulupäivien jälkeen ollut iltapäiväkerhossa, missä hänelle on valmistettu oma välipala ruokavalionsa mukaan. Tänä vuonna kerhoon pääsy ei enää ollut mahdollista vaan iltapäivätoiminta tapahtuu leikkipuistossa. Muut lapset saavat korvausta vastaan puistossa välipalan, mutta erityisruokavalioiselle tämä ei onnistu. Välipala on kyllä mahdollista saada joko maidottomana tai gluteenittomana, mutta useamman allergian esiintyessä yhdessä ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa omat eväät mukaan.

Erilaisia vaihtoehtoja eväille ja välipaloille onkin tullut nyt mietittyä päivittäin. Nämä polentaranskalaiset ovat parhaimmillaan uunituoreina, joten evääksi eivät ole paras vaihtoehto, mutta kotona näillä voi herkutella. Meillä nämä maistuivat parhaiten ihan ketsupin sekä tomaattisalsan kanssa. Erilaisia dippejä ja kastikkeita kannattaa kuitenkin kokeilla laajalti löytääkseen oman suosikkinsa.


♥ 7,5 dl vettä
♥ 3 dl polentaa
♥ 1 kasvisfondikuutio
♥ 1 rkl maidotonta margariinia
♥ 1 rkl valkosipulijauhetta
♥ 1-2 rkl ravintohiivahiutaleita
♥ suolaa
♥ mustapippuria

Mittaa kattilaan vesi ja kiehauta. Lisää fondi ja sekoittele, kunnes se on sulanut veteen. Vatkaa polentasuurimot käsivispilällä kiehuvan veden joukkoon vähän kerrallaan. Jatka sekoittamista kunnes polenta kypsyy ja muuttuu paksuksi puuroksi (noin 5 minuuttia).

Nosta kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon margariini sekä valkosipulijauhe ja ravintohiivahiutaleet.

Vuoraa laakea uunivuoka tai pieni uunipelti leivinpaperilla (noin 20cm x 30cm) ja voitele se oliiviöljyllä. Levitä polentapuuro tasaisesti vuokaan. Peitä vuoka kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään puolen tunnin ajan.

Leikkaa jähmettynyt polentalevy pitsaleikkurilla tai veitsellä tikuiksi. Levitä tikut uunipellille leivinpaperin päälle. Sivele tai suihkuta niiden päälle oliiviöljyä ja ripottele vielä pinnalle hieman suolaa ja rouhittua mustapippuria. Paista 225 asteisen uunin yläosassa noin 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpimänä erilaisten dippikastikkeiden kanssa.

# # # # # # #

Reply