#Perunaton

Makaronilaatikko

Posted by on syys 18, 2018 in Pastat
No Comments

Kuopuksemme on aina ollut hyvin valikoiva syöjä. Laajat ruoka-allergiat, joista osa henkeä uhkaavia ja refluksitauti ovat opettaneet hänelle pienestä pitäen, että ruoasta ja syömisestä voi tulla kipeäksi. Hänen keinonsa säädellä tätä, on ollut turvautua tuttuihin ja turvallisiin ruokiin ja suhtautua äärimmäisen epäillen uusien ruokien maistamiseen.

Olemme pyrkineet siihen, ettei hänen kapeasta ruokavaliostaan ja valikoivuudestaan tehdä numeroa vaan positiivisessa hengessä yhdessä ruokaillessa annetaan hänelle mahdollisuus saada vatsansa täyteen niillä tutuilla ruoilla ja samalla tarjolla on muitakin makuja ja ruokia tutustuttavaksi omaan tahtiin.

Pikkuhiljaa hänen kiinnostuksensa ja rohkeutensa uusia ruokia kohtaan on kasvanut. Tänä kesänä asiassa on tapahtunut suorastaan harppaus ja hän maistelee itse oma-aloitteisesti erilaisia makuja ja koostumuksia. Hän on ottanut ruokavalioonsa useampia kokonaisia uusia ruokalajeja ja takapihan viljelylaatikosta hän käy säännöllisesti maistelemassa eri yrttejä.

Kun kuopus sitten esitti toiveensa saada ruoaksi makaronilaatikkoa (“semmoista samanlaista kuin muilla on tarhassa”), oli makaronilaatikkoa ehdottomasti tehtävä. Tällä ohjeella makaronilaatikko syntyy helposti ja täytyy itsekin myöntää hämmästyneeni, kuinka “oikean” maun ja koostumuksen laatikko saa näin tehden. Meillä käytössä oli naudanpaistijauheliha, maissi- ja riisijauhoista tehdyt makaronit sekä kaurakerma.



♥ 400 g jauhelihaa
♥ 1 sipuli
♥ mausteita, esim. suolaa, paprikajauhetta, maustepippuria
♥ 500 g gluteenitonta makaronia (esim. D’oro)
♥ 7 dl vettä
♥ 2 lihaliemikuutiota tai 2 rkl lihafondia
♥ 4 dl kaurakermaa tai muuta sopivaa kasvikermaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulisilppu paistinpannussa ja lisää sitten jauheliha pannulle. Paista kypsäksi ja mausta makusi mukaan. Voitele/öljyä suuri uunivuoka tai -pata. Mittaa vuokaan vesi ja kasviruokakerma sekä murustetut lihaliemikuutiot (tai fondi). Lisää joukkoon raa’at makaronit ja jauheliha. Sekoita kaikki tasaisesti sekaisin. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tarkista makaronien kypsyys. Halutessasi voit raastaa makaronilaatikon pinnalle sopivaa kasvijuustoraastetta ja antaa laatikon olla uunissa vielä hetken. Anna makaronilaatikon vetäytyä rauhassa ennen tarjoilua.

Antipastovartaat

Posted by on elo 19, 2018 in Alkupalat, Välipalat, Yleinen
No Comments

Melkeinpä parasta uudessa kodissamme ovat naapurit. Ystäväperheemme asuu samassa taloyhtiössä ja heidän lapsensa ovat meidän lapsiemme parhaita ystäviä. Kesän aikana olemme useampaan kertaan syöneet ja istuneet iltaa yhdessä koko perheiden voimin. Olemme panostaneet ruoanlaittoon ja syöneet pihalla pitkän kaavan mukaan.

Hurjat helteet pakottivat välillä meidät tunkemaan ruokapöydän pikkuruiselle varjoisalle kiveykselle, johon oikeastaan ei olisi pöytää edes mahtunut, mutta sopu sijaa antoi ja tiivis tunnelma vain korosti yhdessäolon hauskuutta.

Loppukesästä ampiaiset tunkivat nauttimaan ruoistamme suoraan lautasiltamme, mutta erilaisten ampiaisansojen ja viritelmien avulla yhteiset ruokailut sujuivat heidänkin kanssaan.

Lasten suosikkipuuhaa on ollut suurien vaahtokarkkien grillaaminen. Niiden rapea pinta ja pehmeän tahmainen sisus ovat maistuneet kaikille jälkiruoaksi.

Alkupalaksi tein yhtenä iltana näitä antipastovartaita. Lapset eivät näistä erikoisemmin innostuneet, mutta aikuisille ne maistuivat heinäkuun helteisessä illassa valkoviinilasillisen kera. Jos maitotuotteet eivät ole ongelma, vartaisiin sopivat mainiosti lisäksi esim. pienet mozzarellapallot.


♥ kirsikkatomaatteja
♥ hunajamelonia
♥ oliiveja
♥ artisokansydämiä
♥ italialaista salamia
♥ ilmakuivattua kinkkua
♥ basilikan lehtiä

Huuhtele kirsikkatomaatit. Halkaise meloni ja poista siemenet. Ota palloraudalla melonista palloja. Halkaise artisokansydämet puoliksi. Leikkaa ilmakuivatun kinkun siivut kahtia pitkittäissuunnassa.

Pujota varrastikkuihin vuoron perään kirsikkatomaatteja, basilikan lehtiä, melonipalloja, artisokansydämiä, kinkkusiivuja rullattuna ja salamisiivuja taiteltuna. Säilytä jääkaapissa peitettynä. Antipastovartaat sopivat mainiosti alkupaloiksi tai illanistujaisiin.

Täytetyt salsapaprikat

Posted by on kesä 14, 2018 in Reseptit - ruoka
No Comments

Muutto uuteen kotiin on onnellisesti takana ja lähes kaikki muuttolaatikotkin on jo purettu. Uuteen keittiööni olen aivan rakastunut ja yleensä niin puuduttavalta tuntuva arkiruoanlaittokin on nyt tuntunut sujuvan kuin tanssi. Keittiöstä aukeaa ovi takapihalle ja viime päivät olen puuhannut sinne viljelylaatikkoa.

Tähän mennessä olen istuttanut laatikkoon pari kirsikkatomaatintainta ja erilaisia yrttejä. Anoppi on vielä luvannut kesäkurpitsaa ja lehtikaalia laatikon täytteeksi. Jostain luin, että viljelylaatikkoon olisi vihannesten joukkoon hyvä istuttaa myös samettikukkaa, joten sitä on hankintalistalla seuraavaksi.

Esikoisen kanssa istahdimme eilen takapihalle katselemaan ruokakuvia Pinterestistä yrittäessämme keksiä ruokaa illaksi. Hän valitsi kuvan perusteella täytetyt paprikat ja ne osoittautuivatkin nappivalinnaksi. Pinterestin ohje ei tokikaan sellaisenaan sopinut meille, mutta muokkasimme siitä sopivasti kaikettoman.

Täytteen joukkoon sekoitettu salsa antaa muuten miedolle ruoalle sopivasti potkua. Salsan voi toki tehdä itsekin, mutta me oikaisimme ja käytimme kaupan valmista salsaa.

Lasten suosikki juustoraasteeksi on Violifen Cheddar-tyyppinen juusto. Se ei sula tavallisen juuston tapaan, mutta maistuu mukavasti juustolle.



♥ 5 suurta paprikaa
♥ 400 g jauhelihaa
♥ 1 rkl öljyä
♥ 1 sipuli
♥ mausteita: esim. suolaa, maustepippuria, paprikajauhetta
♥ 2 dl riisiä
♥ 1-2 tomaattia
♥ 0,5-1 dl salsaa
♥ maidotonta juustoraastetta, esim. Violife

Pese paprikat ja halkaise ne pituussuunnassa. Poista huolella siemenet ja valkoiset osat. Aseta paprikan puolikkaat vierekkäin uunivuokaan avoin puoli ylöspäin.

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä paistinpannulla. Lisää jauheliha sipulin joukkoon ja ruskista. Mausta makusi mukaan.

Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi. Lisää paistinpannulle jauhelihan joukkoon keitetty riisi, tomaattikuutiot ja salsa. Sekoita kaikki keskenään.

Täytä paprikat jauheliha-riisisekoituksella reunoja myöten. Ripottele pinnalle runsaasti kasvijuustoraastetta.

Paista 200 asteisessa uunissa 20-40 minuuttia riippuen haluamastasi paprikoiden kypsyysasteesta. Jos haluat paprikat rapsakoina, riittää paistoajaksi 20 minuuttia. Pehmeitä, kypsiä paprikoita saat 40 min paistoajalla.