#Soijaton

Valkosipulinen sitruunakanapata

Posted by on elo 26, 2019 in Kanaruoat
No Comments

Loppukeväästä se iski. Allergiaväsymys, totaalinen kyllästyminen allergioihin. Ei huvittanut kehitellä uusia reseptejä, ei keskustella kenenkään kanssa allergioista, ei päivittää tätä blogia.

Kummankin lapsen maitoaltistus tehtiin toukokuussa. Toisen yksityisellä, toisen julkisella. Toinen reagoi maitoon heti ensimmäisestä annoksesta, toinen vasta muutaman päivän käytön jälkeen. Yhtä kaikki kumpikaan ei edelleenkään siedä maitoa missään määrin ja altistusten jälkioireita hoidetaan edelleen.

Lapsille itselleen pettymys oli suuri. Kaikesta huolimatta he aina toivovat, että saisivat syödä kuten muut. Itselle lasten pahan mielen ja oireiden aiheuttaman huonon olon näkeminen on raskasta. Kesän myötä asia kuitenkin vähetellen alkoi painua taas paikoilleen ja jatkoimme elämää ja ruoanlaittoa kuten ennenkin.

Hellepäivinä ilahdutti erityisesti kauppojen pakastealtaiden laajentunut vegaaninen jätskitarjonta!

Vajaa pari viikkoa sitten palasimme arkeen koulujen alettua (siitä lisää toisella kertaa). Arkiruokien pariin paluu tapahtui samalla kertaa ja uusien ruokien ja reseptien etsiminen jatkuu.

Tämä yhdessä padassa valmistuva valkosipulinen sitruunakanapata maistuu meillä koko perheelle ja syötävää riittää pariksi päiväksi. Innoittajana reseptiin on ollut Kariniemen One Pot -ohje, jonka sovelsin meille sopivaksi. Suosittelen!



♥  500 g broilerin rintafileitä
♥  1 valkosipulin kynnet
♥  500 g perunoita
♥  8 pientä salottisipulia
♥  iso rasialllinen kirsikkatomaatteja
♥  3 dl vettä
♥  2 dl sopivaa kasvikermaa
♥  1 kanafondikuutio
♥  1/2 siruunan mehu
♥  tuoretta timjamia
♥  oliiviöljyä



Kuori ja pilko perunat suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa broilerin rintafileet pitkittäin puoliksi. Kuori salottisipulit ja valkosispulinkynnet. Pese ja halkaise kirsikkatomaatit.

Mittaa vesi ja kasvikerma pataan, lisää joukkoon kanafondikuutio. Kuumenna liedellä kiehuvaksi. Lisää pataan perunat, salottisipulit, valkosipulinkynnet ja hienonnettua timjamia. Nosta päälle broilerit.

Kypsennä 225 asteisessa uunissa puolisen tuntia. Lisää joukkoon kirsikkatomaatin puolikkaat ja purista pataan myös sitruunan mehu. Jatka kyspsentämistä kunnes perunat ovat kypsiä (lajikkeesta riippuen noin 15-30 min).

Valuta valmiin ruoan päälle hieman oliiviölyä ja koristele tuoreella timjamilla.

Pollo limonello

Posted by on touko 8, 2019 in Kanaruoat, Pastat
No Comments

Kevään kiireet ovat vieneet mennessään ja viikkoja on vierähtänyt blogin viimeisestä päivityksestä. Facebookin puolella kuulumisiamme on kuitenkin voinut seurata useammin, joten jos et vielä seuraa Kaiketonta sydämellä Facebook-sivua, niin liity seuraamme sinnekin!

Esikoisen kanssa kävimme viime viikolla joka keväisellä käynnillämme Allergiasairaalassa. Eosinofiilinen esofagiitti tuntuu pysyneen hienosti remissiossa ja siitepölykausikin vaikuttaa sujuvan yllättävän hyvin.

Spirometriassa ei näkynyt merkkejä astmasta vaikka puhallustekniikka olikin hieman hukassa.

Yllättäen esikoiselle ohjelmoitiin maitoaltistus vielä tälle keväälle. Hän oli vauvana selvästi maitoallerginen oireillen iholla sekä refluksilla, mutta käytti hapatettuja maitotuotteita parin vuoden ajan ennen ee-diagnoosia. Tämän jälkeen hän on ollut täysin maidoton yli viisi vuotta.

Esikoinen itse odottaa altistusta innokkaasti, koska hänen suurin toiveensa on saada maito käyttöönsä. Maidon juojaa hänestä tuskin koskaan tulee, mutta tavallisen suklaan ja jäätelön eteen hän olisi valmis tekemään lähes mitä tahansa. Olemmekin jo sopineet hänen toiveestaan, että ellei reagointia sairaalassa tule, käymme kotimatkalla ostamassa Kinder-suklaamunia.

Itse suhtaudun altistukseen jännityksellä. En usko välittömiä oireita tulevan, mutta tilastojen valossa maito on yksi yleisimpiä ee:n aiheuttajia, joten sen sopivuus selviää vasta pidemmässä juoksussa.

Mikäli maitoaltistus sujuu hyvin ja verikokeissa allergia-arvot ovat lupaavia, on syksyllä luvassa vielä kananmuna-altistus. Kuopuksen maitoaltistus on edessä kesäkuussa ja tähystys mahdollisesti syksyllä. Stressaavia hetkiä allergia-asioiden tiimoilta siis luvassa jatkossakin 🙂

Tavallinen arki pyörii ohessa kuitenkin entiseen tapaan ja uusia arkiruokia yritän löytää säännöllisesti piristämään ruokalistaa. Uusimmassa K-Ruoka-lehdessä oli ohje Pollo Limonelloon, joka kuulosti houkuttelevalta. Muokkasin siitä meille sopivan kaikettoman vaihtoehdon ja lopputulos oli onnistunut.

Esikoinen söi tätä eilen kaksi isoa lautasellista vaikka ruoasta löytyykin chilin myötä kunnolla potkua. Myös meidän aikuisten makuun osui, joten tämä resepti pääsee ehdottomasti jatkoon!



♥ 500 g broilerin rintafileitä
♥ suolaa, pippuria
♥ 4 dl kasvikermaa (esim. kaurakermaa, kookoskermaa)
♥ 2 valkosipulinkynttä
♥ noin 3 cm pätkä inkivääriä
♥ 0,5 tl kurkumaa
♥ ripaus chiliä
♥ 2 rkl hunajaa
♥ 1-2 rkl sitruunamehua
♥ 1 tl sitruunan kuorta (luomu)
♥ 350 g gluteenitonta spagettia
♥ lehtipersiljaa

Ota broilerin fileet hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen valmistusta. Pilko ne suupalan kokoisiksi palasiksi ja paista pannulla kypsiksi. Mausta suolalla, mustapippurilla ja kurkumalla.

Kaada pannulle broilereiden joukkoon kasvikerma ja lisää hienonnettu valkosipuli sekä inkivääri. Kuumenna ja anna kiehua miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan niin, että kerma hieman paksunee. Mausta hunajalla, chilillä ja sitruunamehulla sekä raastetulla sitruunan kuorella.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi, valuta ja sekoita sitruunaisen broilerikastikkeen joukkoon. Koristele silputulla lehtipersiljalla ja tarjoa heti.

Banoffee

Posted by on maalis 11, 2019 in Jälkiruoat, Kakut ja piirakat, Yleinen
No Comments

Meillä on viime aikoina uskaltauduttu kokeilemaan takaisin uusia ruoka-aineita. Kokeilut ovat aina yhtä jännittäviä ja vaativat suunnittelua. Ne olisi tehtävä niin, ettei mikään muu asia ole sekoittamassa oiretulkintaa eli ei sairasteluja, ei vahinkoaltistuksia, ei ylimääräistä stressiä, ei heiluvia tai tulevia hampaita, ei juhlia (paljon sokeria) tai mitään muutakaan ihmeellistä. Tällaisen hetken löytäminen onkin usein hankalaa.

Oma salapoliisityönsä on oireiden seuraaminen. Odotettavissa on yleensä refluksia ja/tai vatsakipuja, mutta ne eivät suinkaan tule heti vaan vasta pidemmän ajan kuluessa. Myös syödyillä määrillä on suuri merkitys. Jokin ruoka-aine saattaa hyvinkin sopia käytettynä silloin tällöin tai pienissä määrin, mutta päivittäisessä käytössä tai suuremmilla annoksilla oireet puskevatkin päälle. Usein oireet tulevat hyvin salakavalasti hiipien ja vasta pidemmän käytön jälkeen tajutaankin, että hiljaksiin huonontuneet yöt tai vähentynyt ruokahalu johtuvatkin kokeiluista.

Esikoiselle on kokeiltu jo syksyllä satunnaisesti kauraa leivissä ja tällä hetkellä näyttää hyvinkin lupaavalta kauran suhteen. Silti olemme edelleen sen kanssa varovaisia, koska kaatuessaan se voi helposti viedä muitakin mennessään ainakin väliaikaisesti.

Kuopuksella testissä on vehnä makaroneina ja paahtoleipänä. Hänen kanssaan oireiden tulkinta on aina ollut hankalampaa, koska oireet eivät ole niin näkyviä. Vehnän kanssakin kokeilu on aloitettu ja lopetettu monen monta kertaa. Nyt vaikuttaa siltä, että ainakin satunnaiskäytössä vehnä menisi. Pitäkää siis peukut pystyssä!

Viikonlopun ja hyvältä näyttävien kokeiluiden kunniaksi herkuttelimme tänään banoffeella! Pohjalle voi käyttää mitä vain itselle sopivia keksejä (joko kaupasta tai itsetehtyjä). Kookoskermavaahdon tilalle voi käyttää muita sopivia kermavaahtoja, esim. meille käy kaupan Schlagfixin vegaaninen valmisvaahto pursotuspurkista.


Pohja:
♥ 100 g sopivia keksejä
♥ 50 g kookosöljyä tai maidotonta margariinia

Kookoskinuski:
♥ 2 dl kookoskermaa
♥ 0,5 dl sokeria
♥ 1,5 dl fariinisokeria
♥ ripaus suolaa

Täyte:
♥ 1 tlk kookosmaitoa (yön yli jääkaapissa)
♥ vaniljasokeria
♥ 2 banaania
♥ 50 g maidotonta tummaa suklaata

Hienonna keksit tehosekoittimella tai muovipussin sisällä esim. kaulimella painelemalla pieniksi murusiksi. Sekoita joukkoon sulatettu margariini tai kookosöljy. Jaa keksiseos annoskulhojen pohjalle ja anna jähmettyä jääkaapissa.

Valmista seuraavaksi kookoskinuskikastike. Mittaa kattilaan kookoskerma sekä sokerit ja lisää ripaus suolaa. Kuumenna sekoitellen kiehuvaksi ja anna sitten poreilla hiljaksiin miedolla lämmöllä 15-30 min kunnes kastike sakenee.

Valmista kookoskermavaahto. Anna kookosmaitotölkin olla jääkaapissa vähintään muutama tunti, mielellään yön yli. Avaa tölkki varoen ja ota kulhoon vain kovettunut osa. Vatkaa vaahdoksi sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan. Mausta vaniljasokerilla makusi mukaan. Anna kinuskikastikkeen jäähtyä rauhassa.

Kaada annoskulhoihin keksipohjan päälle kinuskikastiketta. Viipaloi banaanit ja lado sitten annosten päälle noin puolet banaaniviipaleista. Lusikoi sitten näiden päälle kermavaahtoa. Koristele annokset lopuilla banaaniviipaleilla, kinuskikastikkeella ja sulatetulla tummalla suklaalla. Tarjoile ja nautiskele heti 🙂