#Viljaton

Avokadolihapullat

Posted by on marras 10, 2017 in Reseptit - ruoka, Yleinen
No Comments

Allergioiden kanssa tulee vielä näin yhdeksän vuoden jälkeenkin eteen yllätyksiä. Ja joka ikinen kerta kunnon allergiareaktio säikäyttää niin lapsen kuin vanhemmatkin. Yllättävä reaktio horjuttaa turvallisuuden tunnetta ja on konkreettinen muistutus siitä, kuinka vakavasta asiasta onkaan kyse.

Tällä kertaa selvisimme onneksi säikähdyksellä ja kotilääkityksillä. Esikoinen on nyt sietänyt tietyn merkkistä soijajogurttia kerran viikossa syötynä. Tällä kertaa hän toivoi saavansa saman merkin vaniljavanukkaan jogurtin sijaan. Luin tarkasti ainesosaluettelon ja vertailin jogurtin sisältöön. Soijaa oli vanukkaassa vähemmän kuin jogurtissa ja muut ainekset olivat sopivia. Varoituksia jäämistäkään ei lukenut, joten otimme vanukkaat testiin.

Syötyään muutaman lusikallisen vanukasta esikoinen alkoi valittaa kurjaa oloa. Suuhun ja kieleen sattui, kurkussa oli palantunnetta ja ahtautta ja alahuuli turposi. Antihistamiinilääkitys on käytössä ympäri vuoden ja hän oli ehtinyt sen jo ennen syömistä ottaa, kuten aina. Oireiden voimistuessa annoin hänelle kortisonitabletteja ja niiden myötä oireiden eteneminen ensin pysähtyi ja oireet alkoivat sitten hiljalleen lieventyä.

Reaktion aiheuttajaa on nyt mietitty ja metsästetty valmistajan ja maahantuojankin avustuksella. Itse veikkaisin pähkinäjäämiä, mutta valmistajan mukaan niiden ei pitäisi olla mahdollisia. Asiaan suhtauduttiin kuitenkin kiitettävällä vakavuudella ja selvittelyt jatkuvat heidän toimestaan.

Hankalampi homma onkin sitten vakuutella säikähtäneelle tytölle, että jatkossakin kannattaa uskaltaa maistaa uusia ruokia. Helpompaa olisi ollut, jos olisi selvinnyt reaktion aiheuttaja. Näin sen jäädessä toistaiseksi arvoitukseksi, on kynnys maistaa uusia tuotteita huomattavasti korkeampi. Annammekin nyt tilanteen rauhoittua ja pysyttelemme jonkin aikaa taas tuttujen ja turvallisten syömisten parissa.

Lohturuokana toimivat mm. nämä mehevät ja maistuvat lihapullat. Jauhelihana voi käyttää mitä vain itselle sopivaa lihaa. Avokadojen tulee olla kunnolla kypsiä, jotta niiden hienontaminen haarukalla onnistuu kunnolla. Valkosipulin ja mausteiden määrää voi muuttaa omien makumieltymysten mukaan.

Avokadolihapullien kanssa meillä syödään usein maissia. Ostan kaksi esikypsennettyä maissintähkää ja paistan ne pannulla avokadoa ja limeöljyä sisältävässä rasvalevitteessä. Hyvää tulee! Erilaiset salsat ja guacamolet sopivat lihapullien oheen mainiosti myös.



♥ 400 g jauhelihaa
♥ 1 kypsä avokado
♥ sitruunamehua
♥ 1-2 valkosipulinkynttä
♥ 1 rkl sipulijauhetta
♥ 0,5-1 tl suolaa
♥ 0,5-1 tl rouhittua mustapippuria

Halkaise avokado ja poista kivi. Lusikoi avokadon hedelmäliha lautaselle ja pirskottele päälle sitruunamehua. Hienonna avokado haarukalla hieman rakeiseksi soseeksi.

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Laita jauheliha, avokadosose, valkosipulit ja mausteet kulhoon ja sekoita kaikki keskenään tasaiseksi taikinaksi.

Muotoile taikinasta sopivan kokoisia lihapullia leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia riippuen lihapullien koosta.





Thaimausteinen sosekeitto

Posted by on loka 3, 2017 in Keitot
No Comments

Syksy on saapunut. Lokakuu tuli kuin varkain ja sen kanssa saapui syksyn hämäryys ja tuulessa lentävät lehdet. Näitä olen nyt ehtinyt ikkunan läpi tarkkailla, sillä syksyn viileyden myötä iskivät myös syysflunssat. Ensin sairastui kuopus ja perään esikoinen. Kohta viikon olemme ylläpitäneet sairastupaa. Me aikuiset olemme vielä säästyneet pöpöiltä ja toivottavasti tilanne säilyykin sellaisena. Loppuviikosta olen lähdössä koulutukseen Turkuun, joten silloin ei sopisi sairastaa.

Flunssan estoon olemme juoneet sitruunalla ja tuoreella inkiväärillä sekä hunajalla maustettua kuumaa vettä. Tämän lisäksi tein tänään tätä mausteista sosekeittoa syksyn juureksista ryyditettynä linsseillä, inkiväärillä ja thaicurryllä sekä kookosmaidolla. Keiton kevyt tulisuus lämmittää mukavasti viileinä päivinä. Sosekeittoa on helppo myös pakastaa annosrasioissa ja jääkaapissakin se säilyy useamman päivän makujen vain syventyessä.



♥ 1 sipuli
♥ 2 valkosipulinkynttä
♥ noin 2-3 cm pätkä tuoretta inkivääriä
♥ oliiviöljyä
♥ 1 tl Thai curry -maustetta
♥ 1 bataatti
♥ 2-3 porkkanaa
♥ 2 dl punaisia linssejä
♥ 7,5 dl vettä
♥ 1 kuutio kasvisliemifondia
♥ 0,5 limen mehu
♥ 1 tlk kookosmaitoa
♥ (suolaa)

Kuori ja pilko sipuli, valkosipulinkynnet sekä inkivääri. Kuori ja paloittele bataatti sekä porkkanat. Kuullota oliiviöljyssä suurehkon kattilan pohjalla sipulit ja inkivääri. Mittaa mukaan currymauste ja kääntele se sipuli-inkivääriseoksen joukkoon. Lisää vesi ja kasvisfondi, kiehauta. Laita kattilaan bataattikuutiot ja porkkanaviipaleet. Huuhtele ja valuta linssit siivilässä ja lisää sitten kattilaan. Purista joukkoon limen mehu. Anna kiehua hiljaksiin kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä ja pehmeitä. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja kaada joukkoon kookosmaito. Anna vielä kiehahtaa. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa makusi mukaan.

Raparperi-chiahilloke

Posted by on heinä 12, 2017 in Jälkiruoat, Levitteet, tahnat ja kastikkeet, Välipalat
No Comments

Esikoinen oli toivonut jo pitkään lemmikkieläintä. Allergiatestien mukaan hän on allerginen useammille eläimille, mutta käytännössä olimme huomanneet oireita vain kissoista. Itsekin olen kissoille allerginen enkä voi olla pitkään kissa-asunnossa edes antihistamiinin turvin. Allergiasairaalasta olimme kyselleet lemmikkiasiaa esikoista hoitavalta lääkäriltä ja saaneet vastaukseksi, ettei hän suosittele minkään karvaisen lemmikin hankkimista.

Päätimme kuitenkin ottaa riskin ja täyttäessään 8-vuotta esikoinen sai syntymäpäivälahjaksi kääpiöhamsterin. Hamsteri sai nimekseen Ella ja hän ilahdutti koko perhettä olemassa olollaan. Kenellekään ei Ellasta eikä hänen puruistaan ja heinistään tullut oireita. Olimme onnellisia hamsterin omistajia ja Ella kulki matkassamme mm. mökille. Ellan elämä päättyi kuitenkin odotettua aiemmin viime viikonloppuna.

Ella on nyt haudattu isovanhempien takapihalle ja kaikki tarvikkeet pakattu varastoon. Jatkossa on pohdittava muuttaako luoksemme uusi hamsteri vai uskaltaudummeko kokeilemaan jotain toista eläintä. Uskon lemmikin olevan lapsille ja koko perheelle hyväksi. Toki oireilun rajoissa. Toistaiseksi jatkamme kuitenkin kesälomaamme ilman eläinystäviä.

Siirtolapuutarhan raparperit puskevat edelleen uusia, kapoisia varsia. Piirakkakiintiö on jo tullut täyteen, joten tällä kertaa tein raparpereista hilloketta. Ohjeeseen ei tule lainkaan valkoista sokeria vaan hilloke makeutetaan vaahterasiirapilla ja oikea koostumus saadaan aikaan chiansiemenillä. Kirpsakka raparperihilloke maistuu mainiosti puurojen kanssa, jogurtissa, lettujen ja pannukakkkujen kera, jäätelön päällä sekä on herkkua myös keksien ja juustojen kanssa.



♥ 0,5 l ohuita raparperinvarsia kuorittuna ja hienonnettuna
♥ 0,5-1dl vettä
♥ 10 rouhaisua vaniljaa myllystä
♥ 0,25 dl vaahterasiirappia
♥ 1 tl sitruunamehua
♥ 1 rkl chiansiemeniä

Pese ja kuori ohuet raparperinvarret. Hienonna ne pieniksi paloiksi ja mittaa kattilaan veden kanssa. Rouhi joukkoon vanilja. Kiehauta ja anna porista hiljaksiin kunnes raparperit pehmenevät. Jäähdytä raparperisose ja kaada se sen jälkeen tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Mittaa mukaan vaahterasiirappi, sitruunamehu ja chiansiemenet. Käytä konetta, kunnes saat tasaisen raparperisoseen. Kaada sose lasipurkkiin ja sulje kannella. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia. Makeutta voit vielä säädellä lisäämällä tarvittaessa vaahterasiirappia hillokkeen joukkoon.