Suklaacookies

Posted by on heinä 25, 2017 in Jälkiruoat, Keksit ja pikkuleivät, Välipalat
No Comments

Yllätyksiä osuu kohdalle vielä tässäkin vaiheessa allergiataivalta. Pari viikkoa sitten kuopuksemme, joka on allergioidensa ja refluksinsa myötä tullut hyvin valikoivaksi syöjäksi, uskaltautui ensimmäistä kertaa syömään uusia perunoita. Iloitsimme kaikki yhdessä asiasta ja pieniä perunoita katosi hänen suuhunsa useampia. Seuraukset olivat kuitenkin arvaamattomat.

Pari päivää myöhemmin olimme leikkipuistossa hieman kauempana kotoamme, kun kuopus alkoi ripuloida verta. Kävimme lastenlääkärillä ja laboratoriokokeissa, mutta mitään muuta selittävää tekijää asialle ei löytynyt. Kuopus oli myös koko ajan muutoin hyvävointinen eikä kenellekään muulle tullut mitään oireita. Epäillyksi syylliseksi jäivät siis uudet perunat. Enää tänä kesänä emme niitä kokeile uudelleen. Suolisto toipui onneksi nopeasti maitohappobakteereilla ja Precosalla.

Tämän jälkeen olemme pysytelleet ns. turvaruoissa ja vältelleet mm. sokeria. Tänään kuitenkin päädyimme sateisen päivän kunniaksi leipomaan suklaacookieseja niiden sokerista huolimatta. Nämä cookiesit valmistuvat alle puolessa tunnissa ja lapsetkin osaavat ne itse tehdä aikuisen valvonnassa. Helpppoa, hyvää ja nopeaa tarjottavaa siis! Ihania kahvin kanssa!



♥ 0,75 dl öljyä
♥ 2 dl fariinisokeria
♥ 0,25 tl suolaa
♥ muutama rouhaisu vaniljaa myllystä
♥ 3 dl riisijauhoa
♥ 1 rkl maissitärkkelystä
♥ 1 tl leivinjauhetta
♥ 0,5-0,75 dl vettä
♥ 2 dl tummasuklaahippuja (esim.Pirkka)

Sekoita kulhossa keskenään öljy, fariinisokeri, suola ja vanilja tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon riisijauhot, maissitärkkelys ja leivinjauhe. Jatka sekoittamista sähkövatkaimella ja lisää joukkoon vettä vähän kerrallaan kunnes taikinasta tulee pehmeää ja kiinteää. Lisää käsin sekoittaen taikinaan suklaahiput.

Annostele taikina uunipellille leivinpaperin päälle noin reilun ruokalusikallisen kokoisiksi pyöreähköiksi kasoiksi. Taikina leviää paistettaessa, joten jätä cookiesien väliin reilusti tilaa. Paista 180 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia, kunnes cookiesit ovat reunoilta hieman ruskistuneet, mutta ovat keskeltä vielä pehmoisia. Anna jäähtyä rauhassa.

# # # # # #

Reply